Torstai 20.9.12
"Let's go crazy crazy crazy
til we see the sun.
I know we only met
but let's pretend it's love.
And never never never stop for anyoneTonight let's get some,
and live while we're young."
Tämä
päivä on jälleen yksi hieno merkkipaalu directionereiden elämässä. One
Directionin uuden albumin "Take Me Home" uusi single, joka kantaa nimeä
"Live While We're Young", julkaistiin. Yleensä kirjoitan tälleen kylmän
viileästi, mutta nyt on pakko vähän
AEÅOHFAPÄGHVAÄPHINBSWÖÄPFEOJAPIEHFÄIJFALKSHFALGHPÄREIHNPÄNVAPHINAOÄIEHGKAÄDIVJASÄKHFAEIGHAÄEIFAÄEICAÄIHFGÄPIGHAÄPIFAPÄIHFPÄIGHAÄPIGHVAPÄIDGHJVÄ
tuulettaa.
Okei, rauhoitun nyt. Mutta kun se video on vain niin IHANA JA NIALLERIN
SOOLO ON TÄYDELLINEN JA NE ON VAAN NIIN HOTTEJA JA MÄ EN OIKEESTI KESTÄ
KU MUN TEKEE MIELI VAAN SEOTA KUN TÄÄ ON NIIN IHANAA OIKEESTI
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Viileän rauhallisesti. Juu,
niinhän se meni.
Tekisin
videopostauksen ihan mielellään, mutta kello on jo sen verran, ettei
äiti ja iskä varmaan tykkää hirveesti jos rupean täällä ääneen pohtimaan
mitä mun päässä liikku. Ei ois niillekkään kiva illan päätös. Huomenna
lähetään Seinäjoelle niin voin nappasta tän koneen mukaan, nii voisin
vaikka postailla junasta jotain kivaa. Ainiin, mun pitäis sitä
Tuntematonta Sotilastakin lukea. Kahen viikon päästä pitäis olla
luettuna ja mulla on vaan noin kakskyt sivuu kuudestasadasta käyty läpi.
Toivottavasti selviin hengissä.
HUOM!
Kirjoitin ton äskeisen pätkän torstaina, tätä pätkää kirjoittelen nyt
perjantaina ja must tuntuu että lopetan tän tekstin vasta sunnuntaina.
Elikkäs tästä tulee nyt niin sanottu matkapäiväkirja.
Perjantai 21.9.12
"Struggling with hystericality,
I feel so calm
Building up, building up,
are you trying to piss me off?
You, you wanna test my patience, do ya?"
Istuskelen
nyt junassa matkalla kohti Seinäjokea. Pieni irtiotto arjesta, pääsen
tapaamaan sukulaisia ja rentoutumaan. Vai onko näin? Nimittäin nyt olisi
aika lukea Tuntematonta Sotilasta tai mantsaa. Nyt on kuitenkin
sellainen olo että olisi kiva kirjoittaa. Joten kirjoittelen nyt hetken,
jonka jälkeen rupean lukemaan. Niin teen. Paitsi että mulla ei toimi
tää netti junassa. Damnit. Julkasen tän sitten myöhemmin. Jep.
Enpä
sitten kirjoitellutkaan. Tai siis kirjoitin pitkän romaanin, mutta asia
alkoi käydä vähän liian henkilökohtaiseksi, joten poistin sen.
Anteeksi.
-Rosa
Sunnuntai 23.9.12
"I wish I knew then
What I know now
Wouldn't dive in
Wouldn't bow down"
Elämä
on täynnä vastoinkäymisiä. Katumusta. Miksi tein näin. Voi kun olisin
ollut fiksumpi. Voisiko asiaa vielä muuttaa? Kun asiaa miettii toiselta
kannalta, niin jos se jokin virhe ei olisi tapahtunut, joku toinen asia
saattaisi olla toisin. Väärinkäsityksiä on myös paljon. Ai tarkoititkin
tätä. Minä kun luulin että.. Sitä se elämä tuo tullessaan.
Sydänsurut.
Kun sitä ei ole, ajattelee, että ei se nyt niin paha juttu voi olla.
Mutta kuitenkin silloin kun se sattuu omalle kohdalle, kipu on
sietämätöntä. Tuntuu kuin sydän räjähtäisi parin sekunnin päästä. Tekee
mieli vain romahtaa lattialle ja itkeä. Tuntuu siltä kuin menisi
mielellisesti aivan sekaisin ja että siitä tunteesta ei pääsisi ikinä
pois. Loppujen lopuksi aika parantaa haavat ja sydänsurustakin pääsee
yli. Tähän sopisi myös aloitussanoiksi The Wantedin Lose My Mind-
biisistä pätkä, joka kuuluu näin: "If heartache was a physical pain I could face it, but you're burning me from inside of my head, I can't take it." Eikö se näin olekin? Minun mielestäni kyllä.
Tästä
blogista on tullut vähän niin kuin rutiini. Välillä ei oikeasti
jaksaisi kirjoittaa ollenkaan yhtään mitään, mutta teidän rakkaiden
lukijoideni takia yritän silti vääntää tekstiä tähän paperille. Enhän
minä tätä muuten tekisi. Siis kirjoittaisi. Jos teitä ei olisi. Joten
sanon teille tässä nyt (tai siis kirjoitan) KIITOS!!! Harry Stylesin sanoin: "Simple, but effective."
Siinä oli taas tälle viikonlopulle koottu tekstipätkä, toivottavasti siinä oli edes jotain kivaa teille luettavaksi.
-Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti