Matkalaulu

"Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen,
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin,
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista,
eikä tahdokaan"




Pelottaa, itkettää, tekisi mieli jäädä peiton alle piiloon. Mitä on edessä? Olenko tekemässä oikein? Silti, kaikista epäilyksistä huolimatta, olen jo matkalla. Vielä en tiedä minne, en edes mihin maahan, mutta olen matkalla. Matkalla kohti jotain niin pelottavaa, etten osaa sanoiksi sitä muodostaa. 
 Puoli vuotta ja siinä se. Siinä me kaikki seistään lentokentällä. Matkalaukut laitettu ruumaan, perhe ja kaverit takana, turvatarkastus edessä. Juostako takaisin tuttuun ja turvalliseen vai hypätäkö suureen ja tuntemattomaan? En tiedä mitä päässäni tulee liikkumaan, mutta oli miten oli, aion hypätä. Aion hypätä suureen mustaan aukkoon, joka vie minut uuteen maailmaan. Tuttu lämpö vetää minua takaisin, tiedän, mutta en välitä. Taistelen vastaan tahdolle ja järjelle ja lähden. Kaikki takana, ei mitään edessä.
 Eikö?
 Taakse jätän perheen, ystävät, ei-niin-ystävät, harrastukset, koulun, Espoon, Haukilahden, Suomen, kodin. Taakse jää vaikka mitä muutakin. Mitä on edessä? Maa, jossa ei ole mitään minulle. 
 Tuo maa, jossa ei ole mitään minulle, saattaa juuri olla kaikki se mitä tarvitsen. Siellä saattaa odottaa elämäni parhaimmat ja kamalimmat kokemukset, mutta se on juuri se asia mitä menen sieltä hakemaan. Menen hakemaan jotain uutta. Se elämä jonka jätän taakse on täällä kun tulen takaisin. Jos jäisin, olisi kaikki näin. Kaikki olisi hyvin, mutta ei tarpeeksi. Se elämä jota kohti menen, se on jotain niin erilaista, että jos en nyt sitä mene hakemaan, en ehkä koskaan saa sitä itselleni.

Joten puolen vuoden päästä pakkaan laukkuni ja lähden. Lähden kohti sitä tuntematonta, otan askeleen ja hyppään. 
 En kuitenkaan ole yksin. Ihanat vaihtariystäväni ovat minun kanssani siellä, tuntevat samat tunteet, itkevät samat kyyneleet ja eivät anna minun perääntyä. Siellä maassamme me olemme yhdessä vielä muutaman päivän ennen kuin eroamme omiin kaupunkeihimme. Siitä se sitten oikeasti alkaa. Vaihtovuosi.


-Rosa