Enemmän ruokasuolaa - More table salt

"Sisko, älä luovuta vielä
me ollaan vihdoin oikeella tiellä
matka on pitkä ja kivinen
mutta älä pelkää
mä otan sut vaikka reppuselkään"

Enemmän ruokasuolaa. Noin sano mun hyvä kaveri, kun tuo kyseinen biisi soi koulumme aamunavauksessa muutama päivä sitten. Oikeastihan tuossa kappaleessa lauletaan "enemmän duoo kun sooloo", mutta mun ihana ystävä oli pitkään luullut biisissä laulettavan "enemmän ruokasuolaa". Mun mielestä se oli jotenkin vaan niin lutusta. 

Tänään melkeen kaikki on tuntunu mun mielestä jotenkin tosi lutuselta. En tiedä miksi. Kaikki äänet mitä mun kaverit on päästelly. Kaikki ilmeet mitä ne on mulle tehnyt. Kaikki koirat ja pienet lapset. En tiedä mistä se johtuu, näitä päiviä vaan tulee välillä. Että kaikki on niin suloista kun voi olla ja elämä on ihanaa. Kunnes tulet skenestä, avaat kännykän ja joku tönäisee sitä sun pilvilinnaa ja sä romahdat takaisin synkkään todellisuuteen. Niin siinä aina välillä käy. Mutta kyllä se joskus ihan hyvääkin tekee. Ei ole hyvä olla siellä pilvissä liian pitkään.

Koulussa meitä kaikkia Haukilahden koululaisia odotti päivä jota aina odotetaan ilolla, mutta samalla myös kauhulla. No, joillain se on edessä huomenna, mutta mulla se nyt oli jo tänään. Koulukuvaus. Tytöt poseeraa viimeiset minuutit peilin edessä, minä mukaan lukien, korjailee meikkejä ja kyselee toisiltaan näyttävätkö he hyvältä. Pojat nojailevat rennosti seiniin ja löhöilevät koulun sohvilla, vaikka luulen, että kuitenkin sisällään he panikoivat samoista asioista. Näytänkö hyvältä. Pömpöttääkö maha (tämä enimmäkseen tytöille). Onko hiukset sekaisin. Repsottaako paita rumasti. Loppujen lopuksi astelemme rohkeasti kameran eteen, vedämme vatsan sisään, asettelemme sen kauniin pepsodenthymyn naamallemme ja esitämme reipasta koululaista kun kamera räpsähtää. Parin kuukauden päästä postiluukkumme kolahtaa ja siinä sitä taas kauhistellaan miten kauheat kuvat on tullut otettua. Mikäs siinä. Jos omakehu haisee niin voihan sitä haukkuakkin.

Huomenna mua odottaa toinen kaverikuva, puuduttavat koulutunnit, konffisharkka ja siivous. Joten musta tuntuu että jätän tän blogikirjotuksen tähän ja selostan huomenna vähän enemmän. Koska mä nimittäin tartten unta.

-Rosa