Valherakkaus

"Ei saa puhua ikävästä, ei saa paljastaa herkkyyttä
Nuoren pariskunnan puheissa sanat kylmenee vauhdilla
Kohta niitä jo paleltaa
Valherakkaus, totako tää ois meille huomenna?
Valherakkaus, noinko sen täytyy aina sattua?
Näytä mulle kuinka sen toisin tehdä vois
Valherakkaus, kuinka sen meistä pitää pois?
Lähdetään, tahdon totena pitää tän."


Mä oon tosi paljon puhunut tässä blogissa rakkaudesta, siitä mitä se on, mitä se ei ole, mitä se voisi olla, mitä sen kuuluisi olla ja sitä rataa. En tiedä olenko vielä selvittänyt sitä itse, mutta nyt en tällä kertaa puhukaan siitä, vaan rakkauden toisesta puolesta. Siitä, kun se loppuu. Kun vastakaikua ei kuulukaan. Sydänsurusta ja loputtomasta pohjanoteeraustunteesta, joka tuntuu siltä, ettei se koskaan lähde. Siitä siis tällä kertaa.

En itse ole tähän mennessä kokenut vielä sitä kuuluisaa pitkän suhteen jälkeistä erosydänsurua, joten en tiedä miltä se tuntuu, mutta onhan sitä sydäntä sattunut muutenkin. 
 Vielä vuosi sitten kuvitelmani sydänsurusta oli erittäin laimea. Ajattelin, että ei se tuntuisi missään ja kyllä siitä pääsisi nopeasti yli. Mietin silloin myös syvällisemmin sanaa sydänsuru. Miten se muka liittyy sydämeen? Sehän vaan tuntuu pahalta, siinä se ja sekin menee nopeasti ohi. Ihan niin kuin haava. Todellisuus kuitenkin iski vasten kasvoja nopeammin kuin olisin ikinä uskonut ja pian ajattelin asian aivan toisin.
 Sydänsurun ainut muoto ei ole se, kun eron jälkeen ollaan murskana ja itketään kaverin olkapäätä vasten. En ikinä kuvitellut löytäväni itseäni tilanteesta, jossa hyvä ystäväni murskaa sydämeni pieneksi paloiksi kertomalla ihastukseni kohteesta todella murskaavan uutisen, jonka kuitenkin korjasi hetken päästä. Ja tuo tilanne oli itselleni todella hämmentävä. Olen tuotakin ennen kokenut sydänsurun, kun itse satutin yhtä itselleni tärkeää ihmistä, mutta en kuitenkaan uskonut sen sattuvan niin paljon. En edes osaa selittää sitä tunnetta, tuntui yksinkertaisesti siltä kun joku olisi hakannut sydämeni vasaralla pieniksi sirpaleiksi. Suoraan sanottuna en ikinä olisi kuvitellut sen menevän noin. No, se ainakin todisti että pidän ihan oikeasti tuosta ihmisestä ja se myös korjasi kaikki harha-ajatukseni sydänsuruista. Ihan vinkkinä, älkää hommatko itsellenne turhia "heartbreakkejä", ne vaan kuluttaa ihmistä ja ei todellakaan tee hyvää. Löytäkää se oikea ihminen josta pidätte kiinni. 

Ps. Tää aihe ei tullut sen takia, että kärsisin nyt sydänsuruista, halusin vaan kirjoittaa jotain vastakohtaa aikasemmille teksteille.

-Rosa