Don't forget me

"There's just one thing that I need to say
Before I close my eyes and walk away
There's just one thing that I need to feel
Before I walk away against my will
There's just one thing that I need to hear
Before I walk away for the last time
There's just one thing that I need to see
Before I take this chance and set us free
Don't forget me
Don't regret me."



Asiat jotka sinulla nyt on, tuntuvat itsestäänselviltä. Perhe, ystävät, sukulaiset, läheiset, kaikki. He vain ovat siinä, eivät minnekkään ole menossa. Joka päivä, kun menen kouluun, siellä on ne samat ihmiset, samat naamat joista ei haluamallakaan pääse eroon. Kun tulen kotiin, nään ensimmäisenä pari karvaista koiran naamaa, jonka jälkeen illan myöten perheeni. Illalla käväisen myös treeneissä, jossa näen samat ihmiset jotka siellä aina ovat. Itsestäänselvää.

Mitä jos ei olekaan? Mitä jos yhtenä päivänä joku heistä kaikista läheisistä jotka sinulla on, häviää. Häviämisellä en tarkoita kuolemaa, sitäkin, mutta myös toisilla tavoilla voi hävitä. Katoaa, katkaisee välit, sairastuu johonkin vähän vakavampaan kun jokavuotiseen flunssaan. Mitä silloin ajattelet? Silloin on nimittäin se hetki käsillä, kun he eivät enää ole itsestäänselvyys. Kun tajuat, että jokainen ihminen lähelläsi ei ole itsestäänselvyys. Jokaisella heistä on jokin tarkoitus sinun elämässäsi. 

Yksi asia tuli tänään taas syvällisiä pohdittuani mieleen. Tiedän, etten ole ainut joka tätä on miettinyt, mutta nyt ajattelin ottaa sen tälläiseen kirjalliseen mietintään. 
 Jos sairastuisit vakavasti, kuka olisi ensimmäisenä sairaalassa katsomassa sinua? Jos lähtisit pois kotipaikkakunnaltasi, katoaisit ilman mitään varoitusta, kuka olisi ensimmäinen joka yrittäisi etsiä sinut käsiinsä? Jos taas ilmoittaisit lähdöstäsi, kuka estäisi sinua lentokentän porteille asti menemästä, senkin jälkeen yrittäen saada sinua takaisin kotiin? Kuka taas ei? 

Itse tiedän 100% varmasti pari ihmistä, jotka tekisivät nämä kaikki. Olisivat huolissaan. On taas ihmisiä, joista en ole enää niin varma. Mitä jos jotkut heistä vain unohtaisivat? Sanoisivat itselleen, että hän ei ole enää lähistössä, joten antaa olla. Tulevathan he kuitenkin joskus takaisin ja jos eivät, niin sitten ei voi mitään. Itsestäänselvää. Vai onko?

Ikinä ei tiedä mitä huomenna tapahtuu. Joten nyt avaa silmäsi ja katso. Pidä ympärilläsi olevista ihmisistä huolta. Älä hylkää apua tarvitsevaa, älä pidä ketään itsestäänselvyytenä. Koska kukaan meistä ei sellainen ole.

-Rosa