Promise

"You're holding me down
I just wanna fly
There comes a time when I gotta say goodbye
To the life that you see me in."


Mä pelkään. Jos kysytte multa mitä mä pelkään niin vastaus on; kaikkea. Mä pelkään akrobatiaa. Mä pelkään kuolemaa. Mä pelkään peilejä. Korkeita taloja. Isoja huoneita. Pimeitä huoneita. Yksin oloa. Ihmismassoja. Korkeita paikkoja. Ahtaita paikkoja. Sitoutumista. Seurustelua. Luottamista. Kauhuleffoja. Tulevaisuutta. Eläimiä. Kipua. Lääkäreitä. Hämähäkkejä. Muutenkin ötököitä. Koe-esiintymisiä. Luonnonkatastrofeja. Hylkäämistä. Matkustamista. Ja vaikka mitä muuta. Kirjaimellisesti, mä pelkään kaikkea. Tottakai mä yritän päästä peloistani irti hetki hetkeltä enemmän ja tietenkin mä oon joissain asioissa onnistunutkin. Joillekin asioille mä en vaan voi mitään. Joihinkin pelkoihin tarvitsee vain toisen mahdollisuuden, toisen paikan, toisen ihmisen näyttämään miksi tätä asiaa ei tarvitse pelätä. Esimerkiksi mä pelkäsin ennen lentokoneita ja lentämistä. Puhuin siitä äitin kanssa joka piti mulle pitkän saarnan syistä minkä takia mun ei tarvitse pelätä. Vähitellen mä tajusin, että miksi mun pitäisi pelätä ja miksi mä ikinä oon edes sitä pelännyt? Mun tehtävä ei ole huolehtia siitä lentokoneesta ja siitä, että me päästään perille. Siihen hommaan on koulutettu väkeä jotka pitää huolen mun puolesta. Nykyään mä rakastan lentämistä. Joten, miksi mä en päästäisi irti mun peloista? Ne on mussa kiinni. Ommeltu tiukasti kiinni sisuskaluihin ja mä en itse saa niitä tikkejä irti mun ihosta. Siihen tarvitsee jonkun toisen ihmisen. Juuri sen toisen mahdollisuuden. Mä opettelen päästämään irti peloistani, joka ikinen päivä, vaikka sitä ei muut huomaisikaan. Se tarvitsee vuosien työtä. Osa näistä mun mainitsemista peloista tulee pysymään mulla koko loppuelämän, osa taas lähtee aikojen myötä. Osa vanhoista peloista taas saattaa palata. En tiedä, mutta se minkä mä tiedän on, että mä kehityn. Opin vähitellen päästämään irti.


Ne ihmiset jotka lukee tätä blogia vähän aktiivisemmin saattaa huomata, että ne on varmaankin saanut tietää musta aika paljon enemmän tän kautta. Jotkut asiat nimittäin mitä mä tänne kirjoitan on sellaisia asioita joita mä oon säilyttänyt mun sisällä tosi pitkään. Eihän siinä tietenkään oo mitään järkeä, että mä nyt kirjottelen niitä tänne nettiin, mutta kai tää on vaan tapa purkaa niitä asioita paperille ja saada niistä selkoa vähän itsekin. Ja nämä asiat on sellaisia joita oon itse ehkä pohtinut jo aika pitkään, mutta nyt oppinut käsittelemään tai pääsemään yli, joten niistä pystyy kirjoittaa. Toi pelkoasia on ollut sellainen josta hirveän moni ei tiedä. Saatan vaikuttaa ulospäin tosi itsevarmalta kun puhun niin paljon mutta ehei, tälläinen mä oon. Pelkääjä. Mutta sellaisia me ollaan, erilaisia. Nyt sä, hyvä lukija, oot oppinut musta taas jotain uutta. Onnittele itseäsi, olet onnistunut tunkeutumaan pääni sisään. Tai jotain. En mä tiiä.

-Rosa