Kaikki muuttuu

"Tajusin tänään että rakastan sua
Vielä eilen luulin ettei mikään liikuta mua
Jos se muuttuu niin antaa sen muuttua."



Kaikki todellakin muuttuu. Jos mietin itseäni kaksi vuotta taaksepäin, voin sanoa, että en ole hirveän tyytyväinen siihen kuka olin. Olin aika säälittävä. Olin epätoivoinen ja kerjäsin huomiota kaikilta vastaantulevilta, esitin olevani joku muu kun oikeasti olen. Joten te jotka olette tutustuneet minuun vuoden 2012 aikana, olkaa onnellisia että tutustuitte vasta nyt. Nimittäin ennen kahdeksatta luokkaa päätin kokeilla miltä tuntuisi olla vain oma itseni, välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Tottakai sinä vuonna sorruin monia kertoja siihen esittämiseen, vaikka olin jo pari kertaa todennut sen olevan virhe. Kuitenkin asiat alkoivat mennä parempaan suuntaan ja hetki hetkeltä jätin sitä luomaani roolia pois itsestäni. Yhdeksännen luokan alussa hautasin tuon toisen ihmisen kokonaan jonnekkin sellaiseen paikkaan josta sitä ei pysty kukaan kaivamaan ylös. Ja miksi kukaan haluaisikaan? Itse ainakin pidän itsestäni enemmän, siis aidosta itsestäni, kun tuosta vääränlaiseen muottiin puserretusta tytöstä. Olen myös saanut viime vuonna paljon enemmän ystäviä kun olen saanut varmaan ikinä. Minulle sanotaan usein, että opin asiat kantapään kautta. Tämä on yksi niistä. 

Aloitin tuossa pari päivää sitten kirjoittamaan blogitekstiä ennen treenejä, mutta sitten unohdin sen kokonaan ja päätin aloittaa uuden. Nyt kirjoitan samasta asiasta, mutta hiukkasen erillä tavalla.

Elikkäs, tiedätte varmaan luokassa reaktion, kun äikän ope ilmoittaa, että nyt kirjoitetaan aine. Yleensä kaikki masentuvat, alkavat valittaa ja pistävät kunnon melun päälle. Oma reaktioni on päinvastainen, koska pidän aineiden kirjoittamista. Miettikää nyt. Kirjoitaisitteko mielummin ainetta vai opiskelisitte jotain kielioppia? Niin. Mutta asian pointti oli siis se, että itse en osaa lopettaa kirjoittamista silloin kun pitäisi. Viimeisimmät aineeni ovat nimittäin olleet 17-sivuinen kauhutarina ja 9-sivuinen aine riparistani. Ja tuolloin aineen pituusraja on ollut 2-4 sivua. Noh, pari sivua yli, mikäs siinä. Saimme kuitenkin ensimmäisenä koulupäivänä joululoman jälkeen tehtäväksi kirjoittaa aineen. Siitä tuli omaksi yllätykseni vain kaksi ja puoli sivuinen, joka oli aineen pituuden alaraja. Vaikka itse pidänkin siitä aineesta, pelkään vähän, että opettajamme mielestä se on muka liian lyhyt ja huono ja saan taas jonkun kasilla alkavan. Meidän äikän ope ei nimittäin jostain syystä pidä mun aineista, en tiedä miksi. Ja sitten palataan taas aiheeseen. Sama asia on siis tässä blogin kirjoittamisessa. Aloitan kirjoittamisen aina väärään aikaan ja sitten en osaa lopettaa silloin kun pitäisi. Kerran esimerkiksi lykkäsin koirien ulos viemistä puolella tunnilla blogin takia ja siskoni ei pitänyt siitä hirveästi, että joutui odottamaan minua niin kauan. Biisien kirjoittamisessa on vähän eri juttu. Kun aloitan kirjoittamisen, aloitan sen joko tahdosta tai inspiraation takia. Silloin kirjoitan putkeen niin pitkään, kunnes joku asia keskeyttää minut ja samalla katkaisee inspiraation. Joten tälläistä se on. Kirjoittaminen mulle.

Nyt mulla tosiaan ois vähän muutakin tekemistä kuin kirjoittaminen, joten lopetan tämän tähän.

-Rosa