Tänään ei tuu mitään alkubiisinpätkää, mä vaan kirjotan. Koska tänään on sanomista. Tänään on kiittämistä. Tänään pyydetään anteeks, annetaan anteeks. Sanotaan asioita mitä vielä viimeisen kerran haluaa sanoa, ennen kuin vuosi vaihtuu. Tänään se on. 2013, sua on jo odotettu.
Palataanpas 365 päivää taaksepäin. Vuoden 2012 alkuun. Odotin tuota vuotta, olin innoissani. Tiesin että tästä vuodesta tulisi erityinen. Ripari tulossa, joka tarkoittaa uusia kavereita ja unohtumattomia muistoja. Unohtumaton tämä vuosi todellakin on ollut. En sitä voi kieltää. Mutta ei pelkästään hyvällä tavalla. Niin paljon on tapahtunut. Mutta siis 31.12.2011. Tuosta päivämäärästä en muista paljoa. Nyt kun mietin, olimme siskoni ja hänen kaverinsa kanssa ulkona ja sain paljon "hyvää uutta vuotta" tekstareita. Siihen ne muistikuvat jäivät.
Kun taas miettii tätä vuotta. Huhhuh, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Kaikkea en edes tässä kerro, pidän ittelläni, mutta nyt kiteytettynä tää vuosi on mennyt suunnilleen näin.
Kevät oli semmosta sähläystä. Tanssipainotteista jos näin voi sanoa. Siitä ajasta en hirveästi mitään muista, ehkä silloin ei tapahtunut mitään niin merkittävää. Paitsi, että meidän ripariporukka kokoontu ekaa kertaa ja siitä lähtien aloin tutustua uusiin ihmisiin.
Kesän eka viikko meni treenaamisessa joka huipentu viikonlopun kestäviin Show SM kisoihin, joista mukaan lähti Latino Show sarjasta sellainen mukavan kullan värinen pokaali joka nyt komeilee tossa mun hyllyllä.
Sen jälkeen alkoi se varsinainen kesäloma. Aurinkoa, kavereita, mökkeilyä, mitä nyt kesä vaan voi kaikessa normaaliudessaan olla.
Paitsi sitten tuli heinäkuun yhdeksäs päivä. Ripari. Mä olin niin innoissani, että en varmaan nukkunut koko yönä ennen sitä leiriä. Meillä oli jo bussin takaosa vallattuna ja bileet pystyssä, näytti siltä että mikään ei voi mennä pieleen. Parin tunnin matka Muurlaan meni nopeasti, huoneet jaettiin ja siitä se kaikki sitten lähti. Tuon viikon aikana tapahtui kaikkea mitä vaan voi kuvitella: suhdekiemuroita, paniikkikohtauksia, itkua, naurua, pettymyksiä, onnistumisen tunnetta, koskettavia kertomuksia omista elämistä, uusia ystävyyssuhteita, "muurahaisista" aiheutunutta tuskaihottumaa, kaikkea. Unohtumaton viikko, ei muuta voi tosta sanoa. Sen viikon jälkeenkin tapahtu paljon siihen ripariin ja riparilaisiin liittyen. Mutta se saa jäädä teille mysteeriksi, koska se on liian pitkä tarina. Ja liian henkilökohtainen meille kaikille.
Loppukesä ei mennyt niin positiivisissa merkeissä. Löysin itseni tilanteesta, josta en ikinä olisi kuvitellut itseäni löytävän. Siitäkään en kerro enempää, alkaisi mennä vähän liian suureksi avautumiseksi.
Kuitenkin, kesän jälkeen alkoi yhdeksäs luokka, isoskoulutus, kerhonohjaus ja treenaaminen. Luokallemme tuli uusi tyttö ja yksi poika muutti eriin maahan. Tietenkin se vähän vaikutti luokkaamme, pientä totuttelua tarvitsi. Mutta kaikki tottuivat tähän nopeasti ja koulu maistui yhä puulta. Olin päättänyt aloittaa panostuksen. Se ei hirveästi mielialaa kohottanut, että kavereilta ei saanut tähän päätökseen hirveästi uskoa, pienet naurahdukset ja "noin sä sanot joka vuos" puheet. Ja sen mukana numerot pysyivät valitettavan alhaisina. Onnistumisiakin tuli, yllättävinä hetkinä. Myös kivaa potkua vuoteen toivat koulumme 60-vuotis juhla ja uudet kaverit. Aloin viihtyä koulussa enemmän ja enemmän. Tuntui siltä että ehkä kestän tämän vuoden. Siltä tuntuu vieläkin, mutta en vaan jaksaisi raahautua sinne kouluun.
Mutta nyt vähän isoskoulutuksesta. Isoskoulutus on ehkä tällä hetkellä paras asia mitä mulle on tapahtunut. Ne ihmiset joita oon tavannut siellä, on jotain niin tavattoman mahtavaa. Tämän iskosyksyn kohokohta on todellakin ollut isosleiri. Tutustuin siellä niin yllättäviin ihmisiin, ihmisiin joihin en kuvitellut törmääväni ikinä. Ja juuri heistä olen todella kiitollinen.
Vastaan tänä syksynä tulivat myös nuortenleiri, joka oli itselleni ja parille kaverilleni tosi tunteellista aikaa. Tapahtui niin paljon kaikkea. Olarin seurakunnan kautta kävin myös pelaamassa megazonea ja itsenäisyyspäivän juhlissa. Kulmalla on tultu vietettyä aikaa myös todella paljon. Iskosyksyn päätteeksi sain vielä tiedon että mut on valittu isoseksi, vaikka olenkin vasta ykkösvuoden isonen. Kiitos niille jotka tästä asiasta päätti! Oon otettu.
Tanssin osalta mun vuos ei ole ollut mitenkään erikoinen, käytiin siellä, voitettiin se SM kulta, käytiin MM-kisoissa Tsekeissä ja oltiin seitsemänsiä. Siinä maassa ollaan niin puolueellisia, että ei siitä muuta kun että voi vaan olla tyytyväinen ettei hävitty. Ja onhan tää parempi kun viime vuoden diskaus. Mut hauskaa oli, siitä ei voi muuta sanoo. Aina on tän porukan kanssa.
Henkisesti tää vuosi on ollut mulle aika rankka. On ollut todella paljon hetkiä kun on halunnut luovuttaa. Koulun, kavereiden ja kaiken muun kanssa. Sieltä on kuitenkin noustu ja ylöspäin mennään. Koska uusi vuosi on tulossa. Onneksi.
No en tästä vuodesta sen enempää, sanon vaan että lempivuos ei oo todellakaan ollu, mutta hyvä kuitenkin. Uusia ystäviä on tullu varmaan enemmän kuin minään vuonna. Sen takia tää vuosi on ollutkin mulle niin erityinen. Kiitos kaikille siitä!!
Tästä postauksesta piti tulla paljon pidempi ja syvällisempi, mutta me lähetään juhlimaan uutta vuotta niin ei tässä nyt ole aikaa hirveesti enempää kirjottaa.
2013. Siitä tulee niin hyvä vuosi. Mä tunnen sen. Tästä vuodesta tulee muutoksen vuosi. Kaikki muuttuu. Ja mä katson sitä kohti positiivisena ja odottavaisena. 2013, don't let me down.
Be safe, and have a happy new year.
-Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti