To Build a Home

"There is a house built out of stone
Wooden floors, walls and window sills
Tables and chairs worn by all of the dust
This is a place where I don't feel alone
This is a place where I feel at home."



Tällä kertaa mulla ei rehellisesti oo mitään hajua mitä mä kirjottaisin. Ei siis mitään. Pää lyö tyhjää, ajatus ei kulje. Kuitenkin mun päässä pyörii vaikka mitä, joka päivä. Miksi mä en kuitenkaan saa paperille tekstiä? En tiedä. Päätin sit kysyä muiden mielipiteitä asiaan. Niitä tuli pari. Esimerkiksi kahvi, isosryhmä, Oula, boxi, musiikki, nukkuminen ja se, että miksi kahva on kahva. Enhän mä mistään noista suunnilleen saa mitään tekstiä irti, siis sellaista syvällistä mistä yleensä kirjoitan. Kuitenkin, vaikka nuo kaikki on tosi yksinkertaisia asioita, nyt kun rupesin kirjoittamaan, tajusin että voin saadakin niistä jotain aikaiseksi. Pitää vain käyttää vähän luovuutta.

Neljä, itseasiassa viis mulle ehdotettua asiaa mä voin yhdistää. Isoskoulutuksen, kahvin, marsun, nukkumisen ja Oulan. Isoskoulutus, koska Oulaan mä tutustuin isoskoulutuksen kautta. Itseasiassa mä muistan sen ekan kerran kun me puhuttiin. Oli isosleiri ja oltiin syömässä, varmaankin iltapalalla ekana iltana. Katja meni juttelemaan sun ja Antin kanssa ja mä ajattelin että voisin mennä mukaan. Sit me alettiin puhua vähän enemmän ja nyt sä oot mulle tosi läheinen ystävä. Kahvi suhun liittyy taas sillä tavalla, että oot kahviriippuvainen. Oon nähny sut pari kertaa silloin kun sä et oo saanut tarpeeks kahvia ja voin vaan todeta, että sitä kannattaa välttää. Siitä ei koidu mitään hyvää. Sä myöskin nukut paljon. Ja sä oot usein tosi väsynyt, vähän niin kun mäkin. Se on tosi ristiriitasta, mutta kuitenkin selkeetä. Marsut on asia joka on oikeesti niin sun juttu. Sun ilme on niin sulonen kun puhut siitä sun uudesta marsusta, se on vaa jotain niin sua. En osaa selittää sitä. Se on tosi jännää. Mut susta haluun henkilökohtasesti sanoa sen, että oot ihanan ymmärtäväinen ja jaksat aina kuunnella kun tekee mieli vaan puhua. Karenin sanoin:"Oula on niin out of this world." 

Se on oudoin, pelottavin, kutkuttavin, ihmeellisin, jännittävin, hämmentävin ja väsyttävin tunne ikinä. Ei, en puhu ihastumisesta tai rakastumisesta. Vaikka on sekin noita kaikkia. Mutta puhun siitä, kun ei osaa tulkita tunteitaan. Kun näet jonkun henkilön, katsot häntä silmiin, mutta et kuitenkaan tiedä. Joistain ihmisistä sen vaan pystyy heti luokitella. Tuo on kaveri. Tuosta en pidä. Tuohon ihmiseen tunnen jotain vähän enemmän. Mutta mitä jos se on jotain noiden sekaista tunnetta? Millä sen kuvailisi? Tuohon olen etsinyt vastausta jo noin vuoden verran. Koska en vain tiedä. Tämä asia saattaa jäädä minulle ikuisiksi ajoiksi auki, ilman vastausta, tai sitten se toivottavasti avautuu minulle toivomallani tavalla. Vai tavalla, jota en toivo? Sitäkään en tiedä. Tää postauksen kappale saattaa tuntua teille tosi sekavalta, koska ette ole mun pään sisällä. Itse asiassa se tuntuu mustakin sekavalta. Okei, tää on ehkä hämyin teksti minkä olen ikinä kirjoittanut. Noh, pitäähän niitäkin olla. Ehkä.


-Rosa