Over again

"If you’re pretending from the start like this,
With a tight grip, then my kiss can mend your broken heart
I might miss everything you said to me
And I can lend you broken parts that might fit like this
And I will give you all my heart
So we can start it all over again"


Välillä tulee sellainen olo, että elämä vain vilisee silmissä eikä sitä saa pysäytettyä. Mulla on sellanen olo juuri nyt. Tekis hirveesti mieli vain pysähtyä ja jäädä johonkin hetkeen edes hetkeksi, mutta ehei, pakko vain liikkua eteenpäin. Kuitenkin joskus on niitä hetkiä kun päätät että nyt pysähdyn. Otan tästä hetkestä kiinni enkä päästä irti, ennen kuin olen elänyt sen kunnolla. Sellainen hetki oli viimeksi tänään, kun istuin jakkaralla koulumme lavalla mikki kädessä. Se tuntui niin oikealta. Eihän se loppujen lopuksi ihan nappiin mennyt, mutta tuli ainakin hyvä olo. Oon tosi huono selittämään asioita, joten en nytkään osaa selittää sitä tunnetta. Sanon vaan, että se on täydellistä.

Sanotaan, että ihmiset tulee elämääsi jostain tietystä syystä. Jokainen ihminen muuttaa sinua jotenkin. Musta tuntuu, että jokainen ihminen jonka mä tunnen on muuttanut mua jotenkin. Joko vaan jotenkin huomaamattoman vähän tai sitten todella paljon. Hyvällä tai huonolla tavalla. Se on tosi erikoista, että niin moni asia omassa elämässä voi riippua vain yhdestä ihmisestä. Esimerkiksi kun mun paras kaveri ja mä ei nähty viikkoon, niin sen viikon aikana tapahtu niin paljon inhottavia asioita jotka tapahtu vaan sen takia, että me ei päästy puhumaan toisillemme. Sen takia mua vähän pelottaakin lukio, koska tiedän, että me ei todennäkösesti tulla olemaan samassa lukiossa. Vaan yksi ihminen. Ei siihen muuta tarvita. Ja sama asia on sanoissa. Tarvitaan vaan pari sanaa muuttamaan koko ihmisen maailma. Jännää ajatella, että missä mä nyt olisin, jos en olis tavannut just vaikka mun parasta kaveria, Heidiä. Aika hukassa varmaankin. Koska mun elämästä puuttuis pala. Iso pala. 

Tulevaisuudesta puhutaan paljon. Mitä meistä tulee? Minne me päädytään? Kaikilla saa olla unelmia. Mä oon just onnistunut hahmottamaan mun omat. Parin "syvällisen" keskustelun ja yön läpi pähkäilyn jälkeen mäkin olen lopulta löytänyt mun unelmapolun. Tiedän, että kuitenkaan jokainen askel ei tule olemaan kuin olen sen kuvitellut, se kuuluu asiaan. Matkan varrelle tulee esteitä, jotka saattavat lannistaa mua ja saavat mut melkein luopumaan siitä kaikesta. Kuitenkin, niin kun yks tosi fiksu ihminen sano, kaikki loksahtaa paikoilleen. Parinkymmenen vuoden päästä saatan löytää itseni tuolta samalta polulta tai sitten olen löytänyt jonkun aivan uuden, erilaisen polun. Haluan kuitenkin olla onnellinen. Ja niin kauan olen onnellinen kun en ole yksin. 

Olipa tää taas syvällistä. Ehkä. Tai sit tää oli tosi epäsyvällistä. Päätelkää ite.

-Rosa