Denial

"And you know I took it as far as I can go
So I'ma go lay it out right for you
You're not good to me
I know I've been blind,
but I can open my eyes."


Tiedätkö kun tulee niitä hetkiä, kun pitää tehdä jokin päätös? Kun sinulla ei ole mitään hajua mitä tehdä. Vaikka kyse olisi maailman pienimmästäkin asiasta, niin kuin minun kohdallani nyt siinä että siivoanko huoneen vai menenkö päikkäriin taksvärkkinä, se on silti vaikeaa. Päätöksen teko. Siinä saattaa joskus tarvita myös apua. Mä esimerkiksi menin kysymään nyt kavereilta mitä pitäisi tehdä. Miinuspuolia päikkäriin menemisessä on se, että ne tädit siellä pistää mut juoksemaan pihalle puoleksi tunniksi, että lapset saa liikuntaa ja ehkä vähän minäkin, joka ei tällä mahalla onnistu. Huonokuntoinen kun olen (ja erittäin ylpeä siitä, eiku siis mitä?. Myös huono puoli on se, etten mä en yksinkertaisesti osaa lukea hitaasti. Kun me Heidin kanssa vedetään sitä kerhoa, niin sielläkin ne pikkuiset sanoo että mä puhun ja luen tosi nopeesti. Oiskohan siihen joku kurssi? Siis hitaasti lukemiseen. No nyt mä taas onnistuin poikkeamaan aiheesta. Pointti siis oli siinä, että päätösten tekeminen on vaikeaa. Kun toinen asia houkuttaa ja toinen ehkä vähän enemmän, mitä tehdä? Mieti maalaisjärjellä. Jos sitä ei omista, niin en osaa auttaa. Käytä niitä aivon rippeitä joita sulla toivottavasti on jäljellä.

Mun kaverit on olleet tosi kovia kommentoimaan mun blogia, varsinkin nyt kun mä pyysin. Kiitos siitä! Niitä on tosi kiva lukea ja mun mielestä on ihanaa miten te tuotte oman kantanne asioista esille ja kerrotte ehkä omia kokemuksia näistä mun pohtimista jutuista. Joiltain tulee romaani tekstiä, mutta taas joiltain saattaa tulla vain pieni kehu siitä miten hyvä tämä blogi kuulemma on. Niitä saa vielä lähetellä, mulla on aina aikaa lukea niitä. Saatan miettiä joitain niitä teidän kommentteja vähän syvemmin täällä blogin puolella, mutta älkää huoliko, en laita nimiä perään. Yksi aihe, josta olen tämän samaisen ihmisen kanssa jutellut ennenkin mun blogin kautta, on tosi hyvä aihe, sillä siitä saa tekstiä roppakaupalla. Nimittäin se erittäin kuuluisa rakkaus. Sain taas ihanan kommentin tältä ihmiseltä (kiitos paljon ihana, tiedät kyllä kuka olet jos luet tätä<3 pus) ja se saikin minut miettimään asiaa vähän pidemmälle. Kun kirjoitin siihen yhteen postaukseen, että kaikki päättää rakkaudestaan itse, tämä kyseinen henkilö sanoi että ei se olekaan niin. Sydän siitä päättää. Vaikka kuinka paljon haluaisi olla rakastamatta tai rakastaa jotain, sydän saattaa sanoa toisin. Siinä olet kyllä oikeassa. En itse kirjoittanut siihen tekstiin sitä ihan oikein, joten nyt korjaan sen siis tähän. Rakkaudestasi et päätä sinä, siitä ei päätä kukaan ulkopuolinen, vaan siitä päättää sinun sydämesi.


Tätä aihetta en jätä nimettömäksi, koska sitä en varmaan saisi tehdä, vaikka kuinka haluaisin (okei, en halua). Viime postauksessani luki, että haluan teiltä ideoita aiheisiin. Ja yksi erittäin lutu ehdotus tuli eräältä todella hyvältä ystävältäni.  Hän pyysi minua kirjoittamaan hänestä itsestään. Ensin ajattelin, että se oli vain vitsi, koska sellaista saattaa häneltä odottaa, mutta pian selvisi että hän olikin tosissaan. Ensimmäisenä mieleeni pälkähti, että mitä kirjoitan? Mitä jos sanon jotain mitä ei olisi kannattanut sanoa tai mokaan sen kohdan aivan totaalisesti? Tajusin kuitenkin, että en voi sanoa mitään väärin. Sillä kaikki mitä kirjoitan, lähtee kuitenkin suoraan sydämestäni. Ystävältä ystävälle. Elikkä siis. Tämä kohta tästä tekstistä on omistettu yhdelle uskollisimmista ystävistäni, joka ei kuitenkaan ole ollut niistä se pitkäaikaisin. Olemme tunteneet pari kuukautta päälle puoli vuotta, mutta kuitenkin viettäneet viikon saman katon alla, nimittäin riparin merkeissä. Heti ensimmäisen kerran, kun näin sut, minulle tuli sellainen tunne, että meistä tulee ystäviä. Se oli sillä selvä. Me nähtiin toisiamme ennenkin riparia, mutta riparilla vasta kuitenkin meistä tuli parempia kavereita. Sä oot tosi hyvä keksimään tosi huonoja vitsejä, ja oot välillä tosi tyhmä tyyppi. Mut kuitenkin tuut aina olemaan tappi. Mun tappi. Riparin jälkeen olit mun tukena tosi monessa asiassa ja en osaa edes pukea sanoiksi miten kiitollinen olen siitä. Muistatko sen yhden yöllisen keskustelun kun mä olin ihan paniikissa ja sä autoit mua selvittelemään mun ajatuksia? Totta puhuen mä en edes muistanut sitä koko juttua, mutta nyt kun rupesin muistelemaan, niin se pomppas ekana mun mieleen. Sellanen sä just oot. Ulkoa päin sellainen kunnon retardi sekopää jonka puheissa ei ole melkeen mitään järkeä, mutta sisältä silti ihminen, jolla on todella suuri sydän ja joka on mulle tosi hyvä ystävä, jota ilman mä olisin aika pulassa. Tämä historian pisin pätkä jonka mä olen saanut tähän kirjoitettua, on omistettu Haballe.

Jaa-a, se siitä tunteilusta. Have a good day and a good life and stuff. Ja hyvää yötä.

-Rosa