Dead and gone

"I've been travelin' on this road too long
Just tryin' to find my way back home
But the old me's dead and gone"

Mä oon jälleen pyytämässä teille anteeksi. En oo kirjoitellut, koska oon ollut aika kiireinen, varsinkin nyt viikonlopulla, kun olin isosleirillä. Se oli kyllä suoraan sanottuna yks mun elämän mahtavimmista kokemuksista ja sain niin paljon uusia ihania ystäviä, niin siis että KIITOS KAIKILLE! Semmonen alotus tänään.

Katteltiin Empun ja Maisan kanssa tossa vanhoja videoita ja ei oikeesti voinu tehdä muuta kun nauraa. Miten pieniä me oltiinkaan? Ollaanko me oikeesti oltu noin pieniä? Siinä pomppas kans toinen asia esille. Miten me ei olla muututtu niin hirveästi. Jo noissa videoissa minulla oli täydellinen selitys kaikkeen mitä tein väärin. Olin myös todella nauravainen ja selitin koko ajan. Punaiset hiukset ovat myös samaa. Kuitenkin olen myös muuttunut. Pituuskasvu ja ääni. Kun nyt varmaan huomaat, nuo ovat molemmat ulkoisia asioita. Tämän pätkän tarkoitus on siis kertoa, että loppujen lopuksi emme muutu pohjimmiltamme mihinkään. Olemme samanlaisia kuin sillon kahdeksanvuotiaina.

Kirjotan tosi paljon ystävistä ja ystävyydestä, tiedän, mut mun on nyt silti pakko taas korostaa tätä aihetta. Oon nimittäin tässä parin päivän aikana huomannu et ystävät on mulle niin tärkeitä. Kun mä avaan mun kännykän ja oon saanut viestin joltain kaverilta, vaikka sen sisältö olisikin vaan tosi turhanpäiväinen, se luo heti mun kasvoille hymyn ja parantaa mun päivää. Sen takia mä haluanki kiittää mun kaikkia kavereita siitä että ne on olemassa. Joittenkin kanssa tekstaan koko päivän tylsistyneenä ja väsyneenä, mutta ne silti jaksaa mua. Jotkut taas pakottaa mut pysymään hereilä yöllä ja joita mä syytän aamulla siitä että oon väsynyt. Jotkut uhkailee mua sillä, että ne teippaa mut jesarilla kiinni tuoliin.  Jotkut voittaa mut ilmakiekossa vaikka mä kuinka kovaa väitän että voitan ne kuiteski. Joidenkin kanssa valvotaan öitä katsoen greyn anatomiaa avattavalla sohvalla kun on käty. Tälläsii te ootte. Mutta sen takii mä teistä tykkäänki.

Taas tulee pieni tauko kirjottelemisessa, koska mä lähen huomenna Italiaan. Sunnuntaina tuun takas ja sen jälkeen voi ruveta odottelemaan uutta postausta. Siihen asti, hasta la pasta!

-Rosa