Annoying

"Don't need to hear about your stamp collection right now
Gotta make a run for it 
Where's the nearest window
I cannot take anymore"


Tiedättekö kun tulee sellainen tunne, kun tekee mieli vajota maan alle ja unohtaa kaikki mitä on juuri tapahtunut? Se saattaa johtua siitä, että kuuntelet juuri äitisi saarnaa siitä, kun olet saanut lyhennetyn jälkän myöhästymisten takia tai siitä, että olet nolannut itsesi todella pahasti useaan otteeseen kavereittesi edessä. Saman tunnin sisällä. Se voi myös johtua siitä, että näet ihmisen, jota et todellakaan haluaisi nähdä juuri nyt. Samoin tuo tunne saattaa tulla silloin kun sinua tuijotetaan. Onko hiukset hyvin? Onko paidassani tahra tai jotain muuta mitä en ole huomannut? Sellaista sattuu. Eikä se ole väärin. Aina silloin, kun näin tapahtuu, yritän hokea itselleni skenen tunnuslausetta "moka on lahja". Välillä se ei todellakaan tunnu siltä. Olen kuitenkin suurimmaksi osaksi oppinut nauramaan mokilleni. Siitä olen aika ylpeä, sillä jos vain naurat nololle jutulle, se pienentää juttua ja pian kaikki ovat unohtaneet sen. Jos hyvin käy, olet itsekin onnistunut unohtamaan. Minulle ei niin yleensä käy. Jään nimittäin miettimään mitä olisin voinut tehdä toisin. En nyt sano, että tällä tavalla olisi käynyt pari tuntia sitten ison omenan hesessä, mutta jos vaikka vahingossa syljet ranskiksesi kavereidesi naamaan, niin ei sitäkään varmaan kauaa muistella. Tai sitten jos sinulla on niin kiva kaveri kuin eräs poika nimeltä Harry Laine, niin saat kuulla siitä loppuikäsi. Anteeksi että mua nauratti.

Niistä kavereista vielä. Ne saattaa olla välillä aivan järkyttävän ärsyttäviä. En tällä viittaa mihinkään tai kehenkään, mutta ne syö sun ranskikset, sun jätskin, juo sun limun, lähtee ajaa sun pyörällä ilman lupaa, auttaa sua missaamaan bussin tyylikkäästi, äänittää puheluja jossa sä sepaat totaalisesti ja soittaa niitä sulle ja sun kavereille myöhemmin, huijaa sua kaikessa ja on muutenki ihan kamalia. Silti niitä on vähän pakko rakastaa. Mutta miksi? Jos ne kaverit tekee sulle näin, miksi niistä sitten välitetään? Koska silloin kun sulla on huono päivä, kaverit heittää niin kuivaa läppää että et voi tehdä muuta kuin nauraa. Niille kerrotaan niitä syvimpiä salaisuuksia ja luotetaan siihen, ettei ne leviä. Niiden kanssa poltetaan vaahtokarkkeja kynttilässä sekä tuijotetaan greyn anatomiaa yön läpi sohvalla silmäpussien ja kaksoisleukojen kera. Sitä se ystävyys ehkä on. Ehkä.

Ainii, tähän loppuun vielä, sori, että en voi hirveesti kirjoitella, lupasin äitille, että rajotan vähän tätä mun sosiaalista elämää ja keskityn koulunkäyntiin. Yritän päivitellä tätä edes pari kertaa viikossa. Jos äiti sen sallii. 


Terkkui Rasselta.


-Rosa