Oothan tässä vielä huomenna

"Jos en tietäis että siellä oot, en jatkais
En katsettani maasta sais
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna
Voisin kuunnella nauruasi soivaa
Kunnes sulaa ikijää tai yö on pysyvää
Kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa
Tiedän jossain onnistuin, kun sinuun takerruin
Mitä pidemmälle päivät käy, mä toivon
Et ikuista tää onni on."


Tässä on ollut vähän tälläistä tohinaa parit viikot, jonka takia blogikirjoitusten määrätkin ovat jääneet aika alhaisiksi, mutta nyt löysin täydellisen aiheen kirjoitukseen ja haluan nyt puhua siitä paikassa, jossa sille annetaan mahdollisuus. Joten tästä lähtee.

Skene. Mä olin kuullut siitä tosi paljon kaikenlaista, suunnilleen tiesin mikä se on, mutta en kuitenkaan loppujen lopuksi tiennyt. Oletin skenen olevan koulutusohjelma, jossa treenataan laulamista, tanssimista ja näyttelijäntyötä. Ja oikeassahan minä olin tietenkin osittain, mutta olen nyt viimeisen kahden vuoden aikana saanut huomata, että se on paljon muutakin.

Skene on itsensä voittamista. Olen ylittänyt itseni niin monesti niin monella erilaisella tavalla etten edes ymmärrä miten se on ollut mahdollista. Itsensä voittamisen kautta olen saanut lisää itsevarmuutta ja tunnetta siitä, että ehkä musta on vielä joskus johonkin.

Skene on ilmaisua. Pelkästään laulun, tanssin ja näyttelijäntyön lisäksi olen oppinut ilmaisemaan itseäni myös arkielämässä enemmän. Muiden ihmisten kanssa kommunikoimisesta on tullut helpompaa ja uskallan nyt olla enemmän esillä kuin ennen.

Skene on perhe. Skene ei ole minulle vain iso porukka kaveruksia, se on perhe. Jokaiselle meistä on varmaan tullut niitä päiviä, kun ei yhtään jaksaisi lähteä tunnille, mutta muiden näkeminen on aina saanut hymyn huulille ja vaikka puhti alkaisikin loppua, muut tsemppaavat eteenpäin. Muista perheenjäsenistä huolehditaan ja heti jos jollain on paha olo, on joku lohduttamassa. Tämä perhe pitää yhtä vaikka mikä tulisi eteen.

Skene on sekopäisyyttä. Tämä sekopäisyys lähtee suoraan opettajista oppilaisiin asti. Jos joku skene junnujen ulkopuolelta tulisi yhdeksi tunniksi seuraamaan meidän touhuja niin ei varmaan tulisi toiste. No ei nyt sentään, hyvät jutut meillä on. Kröh.

Vaikka skene onkin paljon kaikkea muutakin, ennen kaikkea skene on rakkautta. Rakkautta teatteritaidetta kohtaan, rakkautta toisiamme kohtaan. Teitä ihmisiä rakastan aidosti ja puhtaasti niin paljon, että sitä en tähän tekstiin saisi mahtumaan. Tänään jokainen itketty kyynel on rakkaudesta ja kaipuusta näitä hetkiä kohtaan mitä me ollaan yhdessä tämän vuoden aikana koettu. Monella meistä on ollut rankkaa ja kaikki tuki on löytynyt rakastavien ystävien joukosta. Oon saanut teistä niin paljon, että välillä tuntuu etten itse osaa antaa teille takaisin tarpeeksi. Te tyypit ansaitsette niin paljon hyvää elämältä ja mä toivon, että vaikka nyt meidän tiet erkanee, me kaikki muistetaan tää vuosi eikä koskaan anneta itsemme unohtaa. Koska tämä vuosi teidän kanssa merkkaa mulle enemmän kuin osaatte ikinä uskoa. 

Haluan kiittää jokaista teistä, ootte ihania ja tärkeitä ja rakkaitta ja kaikkea muuta ihanaa. Superpaljon haleja teille kaikille, toivotaan että me törmäillään joskus tässä vielä ja halataan kun tavataan. Puspus.

-Rosa

ps. Pidetään kesällä joku meetuppi jonne KAIKKI saa sit luvan tulla! Jossain pitää nyt vielä kunnolla nähä porukalla, jookoskookos.