I do not love you

"And I do not love you for the way I feel
That first moment when you walk through the door
I love you for all of this and so much more
And all I know is you're the part of me that keeps me strong
And what I want is for us to face forever
Standing up together, eyes turned towards the heavens, arm in arm
I do not love you for the way my heart
Seems to live somewhere inside your chest
And I do not love you for the way your arms
They can hold me until I forget
And I do not love you for the way you've been
Exactly what I'm looking for
I love you for all of this and so much more."




Lupasin lopettaa pahoittelun, mutta nyt on kyllä pakko sanoa että anteeksi etten ole kirjoitellut vähään aikaan. Mulla on ollut niin paljon kouluhommia ja muuta menoa tässä tän kuukauden aikana, että jos oikein muistan, niin olen ehtinyt kirjoittaa tänne vain kerran. Nyt löysin taas tälläisen mukavan aukon kirjoittamiselle, kun yskin keuhkojani pihalle enkä sen takia saa nukuttua. 
 Voin myös tässä ilmoittaa, että seuraava kuukausi eli tämä toukokuu saattaa myös olla sellaista aikaa, milloin en hirveästi kirjoita, koska on tämä kriittinen ysiluokan viimeinen kuukausi menossa ja sen lisäksi matkustelua, konsertteja, lukiohakuja ja vaikka mitä muuta tiedossa. Mutta nyt siis itse tekstiin. Tämähän ei sitä siis ole..

Mitäs mä sitten olen tässä niin "kiireisenä" puuhaillut huhtikuun aikana? No huhtikuun alussa tuli käväistyä Tallinnassa, joka on oikeasti ihan näkemisen arvoinen kaupunki. Olen siellä aikaisemmin käynyt, mutta siellä on nähtävää muutamallekkin käynnille. 
 Huhtikuun kohokohta on nyt tietenkin ollut tuo kohta viikko sitten ollut Justin Bieberin konsertti. Perjantaina siis käytiin Aneten kanssa koulussa tekemässä ruotsinkokeet ja lähdettiin sen jälkeen suoraan kohti Kaisaniemeä. Törmättiin ensin Auroraan Kampissa ja hänen kanssaan mentiin toivottamaan Justin tervetulleeksi Suomeen. Odottelimme siellä Kaisaniemessä parisen tuntia artistien tuloa lavalle ja olihan se hauskaa, vaikka vähän kylmää touhua. Varpaista lähti tunto siinä melkein kuuden tunnin seisoskelussa. Robin oli esiintyjistä ehdottomasti paras ja jokaisen esiintyjän välissä ollut kahdenkymmenen minuutin pituinen "lämmittely" eli kajareista tulevan musan kuunteleminen oli taas ylivoimaisesti tylsintä, tottakai. Päädyttiin jossain vaiheessa tyttöjen kanssa siihen tulokseen, että ei me niitä VIP lippuja olla saamassa eikä se Justin sinne Kaisaniemeen ole saapumassa, joten lähdettiin talsimaan kotiin päin. Saatiin myöhemmin sitten kuulla, että yllätysesiintyjinä olivat olleet Cheek ja JVG. Olisihan se ollut kiva nähdä niitäkin livenä vielä ilmaiseksi, mutta ollaan nyt onnellisia että se Justin ei sinne mennyt. Toisinsanoen ei missattu mitään. Kai.
 Illalla sitten oli aika itse sille pääesiintyjälle, Justin Bieberille. Me ei Auroran kanssa saatu lippuja normaalipaikoille, mutta Auroran siskon Natalien ansiosta saatiin lätkäaitioihin paikat. Tottakai true Belieberinä menin keikalle liila onepiece päällä ihan normaalisti, mitä outoa siinä sitten olisi ollut? No tajusin siinä tuntien kuluessa, että koko se meidän aitio oli täynnä tekoruskettuneita, hyvin pukeutuneita nuoria. Noh, mä sitten ernuilin siinä JB fanipaita ja onepiece päällä, mikäs siinä. 
 Tämä siis ei ollut todellakaan tämän asian pointti. Justinia lämppäämässä oli tietenkin aivan mahtava Robin. Meillä oli älyttömän hauskaa ja Robin saikin yleisön ihan mahtavasti mukaan. Tylsä homma siinä oli se, että lämppäyksen vaikutukset ei kestänyt sitä kahta tuntia, minkä jälkeen itse superstara astui lavalle. Tottakai Auroran kanssa siellä itkettiin ja kiljuttiin äänemme käheiksi, ei sille voinut mitään. Ja pakko sanoa, ihan älyttömän hyvä keikka oli. Paras millä olen ikinä ollut. 
 Muuten huhtikuu on mennytkin aika normaaleissa merkeissä. Eilen oltiin Kaisan, Heidin ja Marian kanssa juhlimassa vappua Suomenlinnassa. Oli varmaan oikeasti paras vappu ikinä tähän mennessä, että kiitos teille vaan. Pitää ottaa kyllä uusiksi joskus.

Nyt tämänpäiväiseen pohdiskeluaiheeseen. Puhun taas tunteista, anteeksi jos olette jo kyllästyneet näihin. 
 Sellaisia tunteita on paljon, joita ei osaa millään selittää. Ei vaan löydy sanoja kuvaamaan sitä tunnetta. Ei sen aina tarvitse olla niin sanoinkuvaamattoman hyvä tunne, niin kuin tuosta saattoi saada kuvan, vaan yksinkertaisesti tunne jota ei osaa selittää. Se saattaa olla kahden eri tunteen sekoitus, mutta kun mietit udestaan, niin ei se ole sekään. Mikä sitten? Miten sen voi selittää? 
 Ehkä joitain tunteita ei edes tarvitse selittää. Tunteita voi nimittäin näyttää niin monella erilaisella tavalla kuin vain sanoilla. Sana tunne liittyy sanaan tunteminen. Sen takia tunteet pitää tuntea, kokea, näyttää, ei sanoa. Pitää on tuohon huono sana, koska eihän sitä aina pidä näyttää. Sanoillakin voi osoittaa vaikka mitä. Tunteikkaita sanoja kannattaa kuitenkin säästellä ja olla tarkka kenelle niitä sanoo. Jos nimittäin et tarkoita sanomaasi, saattaa joku luulla että tarkoitat ja tajuattekin varmaan lopun. Äh. Taas meni ohi aiheen. No ei voi mitään.
 On myös tilanteita, milloin tunteitaan ei halua myöntää itselleen. Tunteita on helppo piilottaa muilta, mutta itseltään vielä helpompaa. Loppujen lopuksi et voi kuitenkaan paeta tunteitasi, vaikka haluaisitkin. Niin kuin on sanottu, sydän tunteista päättää, ei aivot. Ja bilsaa luettuani, eikö se vain ollut niin, että sydän on lihas jonka toimintaa ei voi aivoilla määrätä? Okei, nyt meni oudoksi. 

Nyt on jotenkin sellainen fiilis, että tää mun kirjoitusten laatu alkaa laskea huimaa vauhtia. Tai sitten mua vaan väsyttää liikaa. Ehkä saan unta tän ainaisen yskimisen sijaan. Kokeillaanpas.

Ja niin, en muuten jaksa oikolukea tätä joten pahoitteluni tekstin mahdollisesta outoudesta. Tai jotain.


-Rosa

Ps. Toi tekstinpätkä on Ron Popen älyttömän hyvästä biisistä, suosittelen.