2013, been waiting for you already

Tänään ei tuu mitään alkubiisinpätkää, mä vaan kirjotan. Koska tänään on sanomista. Tänään on kiittämistä. Tänään pyydetään anteeks, annetaan anteeks. Sanotaan asioita mitä vielä viimeisen kerran haluaa sanoa, ennen kuin vuosi vaihtuu. Tänään se on. 2013, sua on jo odotettu.

Palataanpas 365 päivää taaksepäin. Vuoden 2012 alkuun. Odotin tuota vuotta, olin innoissani. Tiesin että tästä vuodesta tulisi erityinen. Ripari tulossa, joka tarkoittaa uusia kavereita ja unohtumattomia muistoja. Unohtumaton tämä vuosi todellakin on ollut. En sitä voi kieltää. Mutta ei pelkästään hyvällä tavalla. Niin paljon on tapahtunut. Mutta siis 31.12.2011. Tuosta päivämäärästä en muista paljoa. Nyt kun mietin, olimme siskoni ja hänen kaverinsa kanssa ulkona ja sain paljon "hyvää uutta vuotta" tekstareita. Siihen ne muistikuvat jäivät. 

Kun taas miettii tätä vuotta. Huhhuh, mitä kaikkea on tapahtunutkaan. Kaikkea en edes tässä kerro, pidän ittelläni, mutta nyt kiteytettynä tää vuosi on mennyt suunnilleen näin.
Kevät oli semmosta sähläystä. Tanssipainotteista jos näin voi sanoa. Siitä ajasta en hirveästi mitään muista, ehkä silloin ei tapahtunut mitään niin merkittävää. Paitsi, että meidän ripariporukka kokoontu ekaa kertaa ja siitä lähtien aloin tutustua uusiin ihmisiin. 
Kesän eka viikko meni treenaamisessa joka huipentu viikonlopun kestäviin Show SM kisoihin, joista mukaan lähti Latino Show sarjasta sellainen mukavan kullan värinen pokaali joka nyt komeilee tossa mun hyllyllä. 
Sen jälkeen alkoi se varsinainen kesäloma. Aurinkoa, kavereita, mökkeilyä, mitä nyt kesä vaan voi kaikessa normaaliudessaan olla.
Paitsi sitten tuli heinäkuun yhdeksäs päivä. Ripari. Mä olin niin innoissani, että en varmaan nukkunut koko yönä ennen sitä leiriä. Meillä oli jo bussin takaosa vallattuna ja bileet pystyssä, näytti siltä että mikään ei voi mennä pieleen. Parin tunnin matka Muurlaan meni nopeasti, huoneet jaettiin ja siitä se kaikki sitten lähti. Tuon viikon aikana tapahtui kaikkea mitä vaan voi kuvitella: suhdekiemuroita, paniikkikohtauksia, itkua, naurua, pettymyksiä, onnistumisen tunnetta, koskettavia kertomuksia omista elämistä, uusia ystävyyssuhteita, "muurahaisista" aiheutunutta tuskaihottumaa, kaikkea. Unohtumaton viikko, ei muuta voi tosta sanoa. Sen viikon jälkeenkin tapahtu paljon siihen ripariin ja riparilaisiin liittyen. Mutta se saa jäädä teille mysteeriksi, koska se on liian pitkä tarina. Ja liian henkilökohtainen meille kaikille. 
Loppukesä ei mennyt niin positiivisissa merkeissä. Löysin itseni tilanteesta, josta en ikinä olisi kuvitellut itseäni löytävän. Siitäkään en kerro enempää, alkaisi mennä vähän liian suureksi avautumiseksi. 
Kuitenkin, kesän jälkeen alkoi yhdeksäs luokka, isoskoulutus, kerhonohjaus ja treenaaminen. Luokallemme tuli uusi tyttö ja yksi poika muutti eriin maahan. Tietenkin se vähän vaikutti luokkaamme, pientä totuttelua tarvitsi. Mutta kaikki tottuivat tähän nopeasti ja koulu maistui yhä puulta. Olin päättänyt aloittaa panostuksen. Se ei hirveästi mielialaa kohottanut, että kavereilta ei saanut tähän päätökseen hirveästi uskoa, pienet naurahdukset ja "noin sä sanot joka vuos" puheet. Ja sen mukana numerot pysyivät valitettavan alhaisina. Onnistumisiakin tuli, yllättävinä hetkinä. Myös kivaa potkua vuoteen toivat koulumme 60-vuotis juhla ja uudet kaverit. Aloin viihtyä koulussa enemmän ja enemmän. Tuntui siltä että ehkä kestän tämän vuoden. Siltä tuntuu vieläkin, mutta en vaan jaksaisi raahautua sinne kouluun. 
Mutta nyt vähän isoskoulutuksesta. Isoskoulutus on ehkä tällä hetkellä paras asia mitä mulle on tapahtunut. Ne ihmiset joita oon tavannut siellä, on jotain niin tavattoman mahtavaa. Tämän iskosyksyn kohokohta on todellakin ollut isosleiri. Tutustuin siellä niin yllättäviin ihmisiin, ihmisiin joihin en kuvitellut törmääväni ikinä. Ja juuri heistä olen todella kiitollinen. 
Vastaan tänä syksynä tulivat myös nuortenleiri, joka oli itselleni ja parille kaverilleni tosi tunteellista aikaa. Tapahtui niin paljon kaikkea. Olarin seurakunnan kautta kävin myös pelaamassa megazonea ja itsenäisyyspäivän juhlissa. Kulmalla on tultu vietettyä aikaa myös todella paljon. Iskosyksyn päätteeksi sain vielä tiedon että mut on valittu isoseksi, vaikka olenkin vasta ykkösvuoden isonen. Kiitos niille jotka tästä asiasta päätti! Oon otettu.
Tanssin osalta mun vuos ei ole ollut mitenkään erikoinen, käytiin siellä, voitettiin se SM kulta, käytiin MM-kisoissa Tsekeissä ja oltiin seitsemänsiä. Siinä maassa ollaan niin puolueellisia, että ei siitä muuta kun että voi vaan olla tyytyväinen ettei hävitty. Ja onhan tää parempi kun viime vuoden diskaus. Mut hauskaa oli, siitä ei voi muuta sanoo. Aina on tän porukan kanssa. 
Henkisesti tää vuosi on ollut mulle aika rankka. On ollut todella paljon hetkiä kun on halunnut luovuttaa. Koulun, kavereiden ja kaiken muun kanssa. Sieltä on kuitenkin noustu ja ylöspäin mennään. Koska uusi vuosi on tulossa. Onneksi. 
No en tästä vuodesta sen enempää, sanon vaan että lempivuos ei oo todellakaan ollu, mutta hyvä kuitenkin. Uusia ystäviä on tullu varmaan enemmän kuin minään vuonna. Sen takia tää vuosi on ollutkin mulle niin erityinen. Kiitos kaikille siitä!!

Tästä postauksesta piti tulla paljon pidempi ja syvällisempi, mutta me lähetään juhlimaan uutta vuotta niin ei tässä nyt ole aikaa hirveesti enempää kirjottaa. 

2013. Siitä tulee niin hyvä vuosi. Mä tunnen sen. Tästä vuodesta tulee muutoksen vuosi. Kaikki muuttuu. Ja mä katson sitä kohti positiivisena ja odottavaisena. 2013, don't let me down.

Be safe, and have a happy new year.

-Rosa

Try

"But just because it burns
Doesn't mean you're gonna die
You've gotta get up and try."

Musiikki. Mikä ihmeellinen vaikutus siinä onkaan ihmisiin. Tai no en teistä tiedä, mutta mulle se on ainakin yks merkittävimmistä asioista elämässä. Musiikin kuuntelun lisäksi itse teen musiikkia. Enimmäkseen kirjoitan sanoituksia, koska kokeilin kerran säveltää ja päädyin siihen tulokseen, että jätän sen homman niille jotka sen oikeasti osaavat. Kirjoittamista on niin paljon erilaista. Itselläni tärkeimpiä ovat tämä blogi, koska saan purkaa tähän tunteitani ja juuri tuo biisien kirjoittaminen. Jos tuo unelmissa oleva laulajan ura ei nyt lähde viemään minnekkään suuntaan niin olisi hienoa kirjoittaa sanoituksia laulajille. Se fiilis kun kuulisi omat lyriikat radiosta; maailman ylpein ja hienoin. Niin siis mitä alunperin piti tuosta kirjoittamisesta sanoa on se, että se auttaa. Kaikessa. Musiikki on lohduttava ja auttava tekijä minunkin elämässäni, varmaan monen muunkin. Itselläni tunteiden saaminen paperille auttaa. Äskenkin todistettu. Tuli puolikas biisi kirjoitettua. Tottakai se on vielä raakaversio ja sanoja tullaan hiomaan vielä vaikka kuinka pitkään, kuitenkin olen tyytyväinen siihen. Kun tuon tekstinpätkän sain valmiiksi, tuli kevyt olo. Rupesi hymyilyttää ja tajusin ettei elämä niin vakavaa olekaan. Kun vain on musiikki.

Niitä hetkiä tulee, kun on umpikujassa. Ilman tietä ulos. Kun johonkin asiaan tulee viimeinen niitti ja kaikki räjähtää käsiin. Tälläisiä tilanteita tulee kaikille vastaan. Sitä oikeaa vaihtoehtoa tulee pohdittua vaikka kuinka pitkään. Pitäisikö jatkaa? Antaa itselleen toinen mahdollisuus? Ainahan voi yrittää uudelleen, ei se asiaa pahenna. Vai pahentaako? Pitäisikö sittenkin vain päästää irti? Joskus se on se oikein vaihtoehto. Ei kannata yrittää pitää kiinni tyhjästä kun tietää itsekin ettei toivoa ole. Loppujen lopuksi huomaat, että teit oikein. Luovuttaminen tuntuu välillä pahalta, mutta joskus se kannattaa. 

Irti päästäminen. Se on rankkaa, mutta välillä välttämätöntä. Tunne saattaa olla tyhjä. Unelias. Kuin kävelisi usvassa. Alussa saattaa tulla vastaan uudelleen yrittämisen tunne. Mitä jos saisinkin kaiken korjattua? Kyllä saan ajatukseni koottua ilman jonkun asian jättämistä taakse. Ei. Myös ajatukset tarvitsevat tilaa. Sinä tarvitset tilaa hengittää. Joten hengitä. Unohda kaikki ja anna uusien tuulien puhaltaa. Uusi vuosi on tulossa, uudet ihmiset ja uudet muistot. Anna niille tilaa. Puhalla ulos, ota ilmaa sisään. Anna kaiken asettua. Vuosi 2013 näyttää kyllä mitä on tulossa, kun vain maltat odottaa.


Tää on nyt tosi myöhänen postaus. Se johtuu siitä etten saanut unta. Piti päästä kirjoittamaan että saan antaa aivoilleni rauhan nukkua. Ja nyt on sen aika. Huomenna lähden Seinäjoelle joten seuraava postaus tulee sunnuntain jälkeen. Jos ei tule ennen uutta vuotta, niin be safe. And have fun. 

-Rosa

Things are gonna get better

"Everybody's got a time in their life
when everything hurts and nothing's right.
But you gotta walk on, yeah you gotta walk on.
Everybody's got a piece of their heart
that's been stepped on and torn apart.
But you gotta be strong, yeah you gotta walk on."


Täällä mä taas vaihteeksi teiän iloksi, tai suruksi, kirjottelen jotain tekstiä. On parina päivänä pitäny jo kirjottaa, esim jouluaattona ois tullu oikeesti vaikka kuinka paljon tekstiä mut ei sitten vaan jaksanut avata konetta ja aloittaa kirjoittamista. No, nyt aloitin. Ja tästä tulee taas varmaankin sellanen postaus että alotan tän nyt n klo 13:16, melkeen puoli tuntia heräämisen jälkeen, ja lopetan siinä joskus yhdentoista aikaan illalla. Kirjottelen kun tulee sellanen fiilis. Onks tää teille ihan ok? No, hope so.

Kaikille tulee varmaan niitä hetkiä kun mikään ei oikeasti mene hyvin. Kaikki menee juuri toisella tavalla kun olet toivonut ja tuntuu siltä että koko maailma on kääntänyt sulle selkänsä. Ettei vaan toivoa löydy. Tulee sellainen totaalinen romahtaminen ja väsymys, ei jaksa tehdä mitään, pystyy vain olla paikallaan ja hengittää. Alkaa fiilikset hipoa jo masennusta. Mutta muista juuri se, että hengität vielä. Olet kuitenkin vielä elossa. Ja sulla on niin monta hyvää vuotta jäljellä, niin miksi heittää niitä hukkaan? Viiden vuoden päästä saatat olla vaikka toisella puolella maailmaa elämässä sitä kunnon elämää. Tai saatat olla valmistumassa johonkin haluamaasi ammattiin. Tai opiskelemassa. Kuitenkin kun mietit elämääsi viiden tai kymmenen vuoden päästä, ei se ole enää samanlaista. Osa näistä nyt ympärillä olevista ihmisistä ei ehkä ole siinä, osa on. Uusia ihmisiä on tullut elämääsi vastaan. Saatat olla naimisissa, jos nyt siis omasta ikäluokastani puhutaan. Sinulla on yhä ongelmia, mutta ne eivät ole samanlaisia. Ja siinä vaiheessa olet selvinnyt jo näistä vahnoista. Joten mieti nyt hetki. Sinulla on vielä elämä edessä. Meillä on vielä elämä edessä. Mäkin olen vasta 15-vuotias. Elänyt vain pienen osan elämästäni. Ei tämä tähän lopu.

Niin siis kaksi päivää sitten oli jouluaatto. Mitä te kaikki saitte lahjoiksi? No, hyvä mun kysyä, mähän tässä oon se joka kirjoittaa. No mä itse sain kaikkea ihanaa. En toivonut kun vain yhden asian ja saan sen vasta tammikuussa, mutta äiti on nähtävästi kuunnellut juttujani sen verran että tajusi aika hyvin mitä haluan, ilman että itse olin edes huomannut. Saitte itsekin varmaan todella paljon ihania lahjoja. Mutta yksi kysymys mulla on. Muistitteko kiittää? Muistitteko halata lahjojen antajia ja sanoa kiitos? Kiitollisuus on varsinkin näin joulun aikaan todella olennainen asia. Meillä on tapana arkenakin ruuan jälkeen kiittää. Vaikka se on traditio, sitä kuitenkin tarkoitetaan. Nimittäin ilman vanhempia ruokaa ei olisi, he meidät elättävät. Joten KIIIIIITOS mun vanhemmille kaikesta. Sitten kiitos kans kavereille ja kaikille muille mun elämäs oleville ihmisille.




Okei en mä jaksanu jättää tätä tähän tälleen auki niin mä nyt lopetan tän tähän, illalla saattaa tulla uus teksti. Liikaa ajatuksia liian laiskalle kirjoittajalle. 

-Rosa

Summer love

"Had the best time and now its the worst time
But we have to say goodbye
Don't promise that you're gonna write
Don't promise that you'll call
Just promise that you won't forget we had it all."




Oon jälleen kipeenä, joten ajattelin että voisin tehdä tästä kirjotuksesta tosi pitkän. Käyttää tähän aikaa, pohtia kunnolla niitä asioita mistä kirjoitan. Joten nyt kun kello on 18:32, aloitan maratonpostauksen. Jos siitä nyt sellainen tulee.

Olin parhaalla kaverillani Heidillä yötä tossa noin viikko sitten. Me ei oltu nähty pitkiin aikoihin kunnolla ja juteltu, joten nyt siihen oli aikaa, ja olihan sitä aihettakin. Yksi meidän tosi yleisistä aiheista on ulkonäköpaineet. Miltä pitäisi näyttää että kelpaisi kaikille? Tuo on varmaan maailman tyhmin kysymys, koska ei kukaan tietenkään voi kelvata kaikille. Jokaisella on erilainen käsitys kauniista ja täydellisestä. Nyt teille tulee mieleen varmaankin lause "ei kukaan ole täydellinen". Jos kukaan ei ole täydellinen, niin mikä on täydellinen? Eihän täydelliselle ole määritelmää jos kukaan ei ole sellainen vielä ollut. Ei ole sitä täydellistä johon voisi verrata. Koska voin 110% varmasti sanoa, että jokainen voi mainita ulkonäöstään edes yhden virheen, jos enemmänkin. Mutta jokainen ihminen on jollekkin toiselle ihmiselle täydellinen. Jos et vaikka pidä omien silmiesi väristä, joku toinen saattaa kadehtia juuri sitä osaa sinussa. Ihmisiä ei ole luotu täydelliseksi. Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Mielestäni tämä lause on hyvä muistaa; "Jokainen on täydellinen sellaisenaan kuin on." Tiedän, tuo kuulostaa todella kliseiseltä ja epätodelliselta, mutta niin se vaan on. Uskot tai et.

Jos oikein muistan, puhuin kerran siitä, miten olen tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen ja miten kaikkien muidenkin pitäisi olla. Siitähän puhuin äskenkin. Kuitenkin kun istuimme Heidin kanssa saunassa puhumassa syvällisiä niin tajusin, että nyt itsellenikin on tullut tämä vaihe, milloin ajattelen että mitä jos en riitäkkään tälläisenä. Puhuin tästä Heidin kanssa ja sanoin, että tulee todella tyhmä olo, kun puhun teille siitä miten pitäisi olla tyytyväinen itseensä vaikken itse ole. Silloin Heidi totesi, että mun pitäisi kirjoittaa siitä. Rupesin miettimään asiaa ja tajusin Heidin olevan oikeassa. Tsemppaamispuheiden lisäksi voisin itsekin puhua siitä miltä tuntuu kun ei vaan tunne itseään riittäväksi. Nyt ennen kuin aloitan tän selostuksen, haluan sanoa että ne tsemppauskommentit voi jättää kokonaan välistä. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen siihen kuka olen joten älkää huoliko, en ole missään itsesäälin kuopassa josta en mukamas pääse ylös tai jotain. Jos en olisi kunnossa niin ei mulla olisi teitä ihania ihmisiä ympärillä. Kiitos siitä muuten. Mutta siis tiedätte kaikki varmaan sen tunteen, kun katsotte kuvia superhoikista, ruskettuneista, ns "täydellisistä" ihmisistä jotka esim osaavat jotain mitä te ette osaa tai ovat jollain muulla tavalla siinä elämäntilanteessa jossa itse haluaisit olla. Siinä vaiheessa yleensä tulee sellainen olo, että mitä olen tehnyt väärin kun en ole tuollainen tai jotain sinne päin. Tuntuuko tutulta? Silloin myös tekee mieli aloittaa hirveä elämänmuutos sisältäen kaiken maailman dieetit, liikuntakuurit, luonteenmuutokset etc. Haluaisi vain olla joku muu. Näitä hetkiä ei tule mulle usein, sen vaan sanon. Jos tulee, niin mieti. Mieti niitä kaikkia ihmisiä jotka ovat nähneet sut mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, minkä näköisenä tahansa ja silti ovat vieläkin siinä. Miksi he ovat siinä? Tietenkin sun takia. He välittävät sinusta sellaisena kuin ovat ja eivät todellakaan haluaisi että muutut. Heille olet täydellinen. Maailmassa on myös monia ihmisiä jotka kadehtivat sinua. Saattaa olla, että jopa ne ihmiset jonka ulkonäön tai luonteen haluaisit, kadehtivat sinua. Mieti sitä. Tiedän, että se ei aina muuta mielipidettäsi itsestäsi, mutta saattaa kuitenkin vähän edes auttaa siinä itsensä hyväksymisessä. Toistan kokoajan tätä samaa, jokainen on omilla tavoillaan ja omana itsenään täydellinen.

Jokaisella ihmisellä tulee jossain vaiheessa elämässä vastaan ongelmia. Välillä tuntuu siltä, ettei mikään auta ja maailma vaan kaatuu niskaan. Tekisi mieli vaan päästää irti, luovuttaa. Meitä ihmisiä ei kuitenkaan ole luotu luovuttamaan. Itsestäni olen huomannut sen, että en selviä ongelmistani yksin. Tarvitsen jonkun jolle kertoa, tai taakka kertyy liian raskaaksi kantaa. Asian jakaminen jonkun luotettavan ihmisen kanssa keventää sydäntä. Voit myös puhua asiasta sen ihmisen kanssa ja tuo luotettava ihminen saattaa myös antaa sinulle hyviä neuvoja asian ratkaisemiseksi. Kertomisesta on siis paljon hyötyjä. Kuitenkin jokaisessa ihmissuhteessa piilee se yksi painajainen; sen rikkoutuminen. Mitä jos ajaudutaan riitaan ja välit katkeavat? Lähtevätkö luottamukselliset jutut kiertämään? Koska valitettavasti tuokin on mahdollista. Jos riita on ollut niin paha, että jossain raivon hetkellä vahingossa lipsauttaa asian jollekkin kaverille. Tuo tilanne tappaa sisältä molempia osapuolia. Sitä jonka juttu on kerrottu ja sitä joka sen on kertonut. Tilanne on vaikea kaikille. Joten juuri tämän asian takia yritän valita luottamushenkilöiksi ihmiset joihin luotan niin paljon, että vaikka välit katkeaisivat, jutut eivät leviä. Ja jos nyt luet tätä ja tiedät olevasi yksi niistä ihmisistä johon mä luotan, kannattaa olla tyytyväinen. 

Haluaisin taas puhua ystävistä. Itse asiassa, haluaisin kiittää mun ystäviä. Mun ystävät on sellasia, että en vaihtaisi niitä mistään hinnasta mihinkään. Ne on retardeja niin monella eri tasolla että mä en voi ees kuvailla sitä. Ne kiusaa mua, huijaa mua kaikissa maailman tyhmimmissä asioissa, jättää mut yksin keskelle paikkaa josta mä en tiedä yhtään mitään ja valvottaa mua yöllä kaiken turhan takia. Mutta sit taas ne kuuntelee mua aina kun mulla on jotain sanottavaa, tukee mua mun päätöksissä, ei jätä mua yksin kun tartten ystävää ja auttaa mua mun elämän eri käänteissä. Ystävyyssuhteissa kuitenkin pitää vastaanottamisen lisäksi myös osata antaa. Eli kun te teette nää kaikki edellämainitut mulle, niin mä teen ne myös teille. Ja vaikka te kiusaatte mua, ei se silti tarkota et te vihaisitte mua, vaik huijaatte nii kuitenki kerrotte mulle totuuden sit ku ootte kiusannu mua silläki taas tarpeeks, vaik jätätte mut yksin nii tuutte silti hakemaan mut oikeeseen suuntaa pelästyttämisen jälkee ja vaik valvotatte mua yöllä niin silti joskus se on siitä syystä että mä ite haluun valvoa teiän kanssa. Ilman teitä mä en ois kuka mä oon. Jokainen teistä on muuttanu mua jollain tavalla, jotkut vähemmän, toiset taas enemmän. Ilman teitä, mua ei olis. Joten sen takia mä haluan sanoa teille KIITOS siitä että ootte sellasia mitä ootte ja pliis, pysykää sellasina. Ootte kaikki mulle järjettömän tärkeitä ja rakkaita.


No ei tästä niin pitkää tullukkaa ku mä kuvittelin. Mä haluisin kirjottaa hiiiiirrrrrveeeeesti enemmän vielä mut en mä oikeen voi ku rupee tää kipeenä olo näyttää merkkejä ja ois varmaa kohtapuolin aika mennä nukkumaa. Että mä joskus vielä paranenkin. Ehkä.

Tää "maratonpostaus" siis loppu kello 21:36. Lyhyeks jäi. Anteeks. 


-Rosa

Goodbye my lover

"You touched my heart,
you touched my soul.
You changed my life and all my goals.
And love is blind and that I knew when,
My heart was blinded by you."

En muista oliko se viime blogiteksti vai joku muu, mutta puhuin kuitenkin siitä tunteesta jota en osannut hahmottaa. En vieläkään osaa nimetä sitä, mutta ymmärrän kuitenkin sen tarkoitukset nyt todella selvästi. Siihen tunteeseen kuuluu turva, pelko, onnellisuus, kaipuu, mutta tällä hetkellä eniten se, että tekee mieli vain hymyillä. Hymy. Se ihmeellinen asia. Oikealta ihmiseltä tullessa se saattaa pelastaa päivän. Mulla niitä ihmisiä on pari. Toinen parantava asia on halaus. Olen itse huomannut, että yksi halaus voi tarkoittaa vaikka mitä. Tiedätte varmaan itsekin.

Elämä koostuu erilaisista asioista. Olen sattunut huomaamaan, että elämä pyörii aika paljolti koulun ja työn ympärillä. Eikö kuulostakin aika tylsältä? Niin mäkin ajattelin. Siitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä tylsää. Ensinnäkin juuri tästä syystä kannattaa valita ammatti, josta pitää. Silloin se työnteko ei tunnu tylsältä. Myös sana arki kuulostaa mun korvaan ainakin tosi ankealta ja masentavalta. Mutta jos arkeen lisää kaikkea pientä vähän antamaan potkua, niin yhtäkkiä se arkikin alkaa maistua ihan hyvälle. Välillä mun mielestä on niin puuduttavan tylsää raahautua kouluun, välillä taas ei. Esimerkiksi tämä koulupäivä ei tuntunut niin pahalta, koska oli itsenäisyyspäivän juhlat. Samoin 60-vuotisjuhlan viikkona oli sen verran kivaa, että oikeasti välillä jopa teki mieli mennä kouluun. Tämän takia valitsenkin lukioksi sellaisen lukion, jossa on todella paljon juuri tälläistä kaikkea, arkea piristävää asiaa. Suosittelen sitä teillekin.

All you need is love. Kuuluisa The Beatlesien kappale. Samalla se on yksi mun lempi sanonnoista. Lyön vaikka vetoa, että noin puolet teistä rupeaisi puhumaan rahan tärkeydestä etc. En väitä missään nimessä, että raha ei olisi tärkeää. Tietenkin se on. Ilman rahaa ei olisi mitään. Mutta kuitenkin, mietippä asiaa tältä kannalta. Jos sinulla olisi rahaa, mutta olisit yksin, olisitko onnellinen? Entä jos sinulla ei olisi rahaa, mutta ympärilläsi olisi paljon sinulle rakkaita ihmisiä, olisitko onnellinen? Itse vastaisin ensimmäiseen ei ja toiseen kyllä. Ja en sano tätä vain siksi, että haluaisin antaa itsestäni jotenkin tosi epäpinnallisen kuvan. Oonhan mä joissain asioissa pinnallinen. Me kaikki ollaan. Kuitenkin olen huomannut, että luonne merkkaa mulle enemmän kuin pinnalliset puolet. Joten sen takia haluaisin mielummin rakkaita lähelleni kuin paljon rahaa. Siinä teille perustelu, jota ette varmaan kuitenkaan olisi tarvinneet. Anyway, saitte sen kuitenkin.

-Rosa