Dead in the water

"If I was not myself
And you were someone else
I'd say so much to you
And I would tell the truth 
Cause I can hardly breathe
When your hands let go of me
The ice is thinning out
And my feet brace themselves
I'm there in the water
Still looking for ya
I'm there in the water
Can't you see"




Mä sanoin eilen, että rupeen kirjottamaan iloisempia tekstejä ja niinhän mun tekiskin mieli, mutta löysin inspiraatiota nyt taas jostain muusta.

Yksi mun lempisarjoista ikinä on jenkkien So You Think You Can Dance. Mun ikuinen unelma on oppia tanssimaan yhtä hyvin kuin ne tanssijat siellä ja vaikka mä tiedän että en todennäköisesti koskaan siihen pysty, en varmaan koskaan lopeta unelmointia siitä.
 Aloitin siis taas tämän uusimman tuottarin katsomisen ja toisessa jaksossa oli ensimmäiset pudotukset. Kilpailuun oli otettu uusi käytäntö, että jakson alussa aina pudotettiin kilpailijat ja he silti tanssivat vielä parinsa kanssa siinä jaksossa. 
 Siitä kilpailusta meni sitten heti ensimmäisenä tippumaan yksi parhaista miestanssijoista. Edellisessä jaksossa hän oli saanut vähän eri tanssilajin kuin omansa, joten ei ollut niin vahvoilla ja se aiheutti tippumisen. Tässä jaksossa hän sai oman lajinsa ja tanssin tarina oli todella surullinen ja tanssi muutenkin kaunis. Vielä siihen päälle se, että hänet oli juuri tiputettu kilpailusta ja todella haikea kappale niin paketti oli siinä. 
 Tuosta tanssista ja kappaleesta sain inspiraation siis tähän tekstiin. Niistä molemmista jäi itselle sellainen tyhjä tunne ja teki mieli vain kirjoittaa. 

 En nyt siis kirjoita tanssin aiheesta, vaikka saisihan siitäkin tekstiä. Kirjoitan vähän sitä aihetta sivuten omista tunteistani, mitä varsinkin tuosta kappaleesta heräsi esiin.

 Ihmiset muuttuvat. Ihmiset muuttuvat usein ja paljon. Muutosta on välillä vaikea hyväksyä, kun on tottunut siihen tuttuun ja turvalliseen. Muutokset saattavat olla hyviä tai huonoja, riippuen tilanteesta. Joskus muut ihmiset saattavat pidätellä muutosta, koska eivät halua toisen ihmisen muuttuvan. Elämässä tulee vastaan vain tilanteita, kuin pitää vaan antaa toisen ihmisen mennä. 
 Kaipuu vanhaa ihmistä kohtaan tietenkin jää. Halu takaisin menneisyyteen saattaa olla suuri, jopa niin suuri, että se estää itseään liikkumasta eteenpäin. Vaikka tekisi mieli jäädä rypemään siihen ikävään ja uuden vierastamiseen, kannattaa ottaa askel johonkin suuntaan. Aivan sama onko se askel sitä ihmistä kohti vai hänestä poispäin. Ei sitä koskaan tiedä, jos astut kohti, niin saattaa hän juosta vastaan tai jos astut pois, saattaa hän juosta perään. 

 Ihminen on luotu kohtaamaan toinen ihminen, mutta ihminen on myös luotu kasvamaan. Kasvamaan ulos pienistä vaatteista, kasvamaan liian suureksi iian pieniin kenkiin, kasvamaan irti ihmisistä. Älä pysäytä kasvua, katso mielummin kuinka suureksi voit vain kasvaa, kunhan annat itsellesi siihen luvan. Ihmiset todellakin muuttuvat, mutta kunhan itse pidät pääsi ja nouset kerta kerran jälkeen ylös, selviät varmasti hyvin.


-Rosa

Say something

"Say something, I'm giving up on you
I'll be the one, if you want me to
Anywhere, I would've followed you
Say something, I'm giving up on you
And I am feeling so small
It was over my head
I know nothing at all
And I will stumble and fall
I'm still learning to love"



Oon huomannut, että tää on nyt mennyt vähän sellaiseksi, että kirjoitan suunnilleen kerran kuussa ja sekin teksti on aina vähän mitä on. Yritän muuttaa tapojani, lukio valitettavasti vie aika paljon aikaa. Nyt kuitenkin, koeviikolla, kirjoittelen teille, kun kuuntelin yhtä biisiä ja siitä tuli vähän inspistä. Wihii.


Olen aika usein puhunut kiinni pitämisestä ja irti päästämisestä. Se kun liittyy aika paljonkin ihmisen elämän kulkuun. Molempien teko on vaikeaa, senkin olen jo todennut. Ystävyydessä ja rakkaudessa irti päästäminen voi olla vaikeampaa kuin koskaan osaisi odottaa. 
 Irti päästämisen hetkellä kannattaa eritellä, haluatko pitää kiinni itse siitä ihmisestä vai muistoista, joita teillä on ollut. Joskus hyvät muistot saattavat sekoittua todellisuuteen ja hämätä.
 Toinen tärkeä asia on se, että tuntuuko ikävä vai sen ihmisen kanssa oleminen pahemmalta. Itseään ei kannata satuttaa turhaan ja vaikka kuinka epätodelliselta se saattaakin kuulostaa, ikävä lähtee kyllä ajan myötä. Jos ei, olet nähtävästi tehnyt väärin päästäessäsi irti. 

 Joissain tilanteissa, varsinkin ystävyyden kohdalla, saattaa usein käydä niin, että loppu on jäänyt todella epäselväksi. Onko tämä siis tosiaan ohi vai onko paluuta entiseen enää?
 Asiat kannattaa puhua puhtaaksi, jos vain mahdollista. Epäselväksi jäänyt loppu ei tunnu kummastakaan hyvältä, nimittäin silloin ei tiedä onko enää asiaa toisen elämään, tai onko toisella enää mitään asiaa omaan. Epäselvyyksien selvittäminen saattaa myös helpottaa menetyksen tuomaa kipua, sillä varsinkin pitkän historian omaavat ihmissuhteet eivät lopu noin vaan ilman syytä. 

 Epäselvyyksistä kun rupesin puhumaan, niin ystävyyssuhteissa riidat ovat ikävintä mitä voi olla. Varsinkin sellaisissa piireissä, jossa on tiivis porukka ja siitä porukasta ehkä parilla ihmisellä on vähän takkua. Silloin kaikilla muillakin on paha olo ja tunnelma on täysin eri. Riitojen selvitys ei aina ole helppoa, koska vaikka ollaan toisille vihaisia, halutaan suojella toista ja ei uskalleta sanoa kaikkea mitä oikeasti ajattelee. Loppujen lopuksi suorasanaisuus yleensä kuitenkin auttaa asioiden selvittelyssä, sillä kukaan ei voi lukea toisten ajatuksia.

Mä oon nyt muuten sitä mieltä, että multa vois ruveta tulemaan vähän positiivisempaakin postausta. Tää on enemmänkin ollut nykyään sellainen "puran tyhmiä ajatuksia" blogi ja musta tuntuu että nää ei piristä kenenkään päivää. Niin siis olisko hyvä idea? Ja niin se viime keväinen "lupaan päivittää blogini ulkoasun" lupaus ei nyt ole tapahtunut. Sitäkin yritän tässä ruveta joskus tekemään kun tulee aikaa ja intoa. (mua saa kans neuvoo siinä)


-Rosa