Se joka karkuun pääs

"Ja susta tuli se, josta lauluja tehdään
Se, josta unia nähdään
Se, josta humalassa puhutaan
Se, joka karkuun pääs"




Huijasimpas, en mä tätä blogia ole lopettamassa. Käväsihän se parisen kertaa mielessä, mutta halusin nyt testata miltä se tuntuisi. Tuntuihan se helpottavalta ja siltä, että yksi ns. "vastuu" tipahti olkapäiltä. Ei tän kirjoittamisen pitäisi olla vastuu, vaan asia josta nautin. Kuitenkin tää kirjoittaminen on mun juttu. Ja vaikka kaikkea en haluakkaan teille jakaa, niin haluan jotain edes. Ajatuksia, joita voitte pohtia omassa päässänne.

Siskoni sanoi, että kirjoitan rohkeasti, koska joissain postauksissa kirjoitan ihmisten nimiä avoimesti ja puhun muutenkin tosi henkilökohtaisista asioista. Aloin sitten pohtimaan tuota asiaa ja tajusin, että se taitaa olla ihan hyväkin. Puhun nimittäin henkilökohtaisista asioista, jotka ovat henkilökohtaisia kaikille meille ja joista kukaan ei uskalla puhua ääneen. En minäkään. Siispä kirjoitan.



Sanotaan, että kevät on rakkauden aikaa. Kuitenkin se miten itse olen tämän kokenut on se, että kevät on aika kivikkoista aikaa rakkaudelle. En tiedä mistä se johtuu, mutta nyt keväällä monien ystävieni parisuhteet ovat syystä tai toisesta ajautuneet karikolle ja olen taas ollut keräilemässä sydänten palasia paikoilleen. 

Itse ikuisena sinkkuna olen pohtinut parisuhdetta paljon. Mikä sen tekee, mikä ajaa ihmiset siihen, että on pakko erota toisesta? Pari vuotta sitten olisin vain tokaissut, että "no koska ei enää tykkää toisesta tarpeeks". Kyllä sen ymmärrän, ei joka päivä voi olla pelkkiä mansikoita ja kermavaahtoa, koska kermavaahtokin alkaa maistua joskus liian makealta. Mutta silloin kuin se kermavaahto on liian makeaa ja alkaa ottaa päähän, onko se se aika, kun suhde loppuu?

Tiedän paljon pareja, jotka päättävät suhteen ensimmäisen ison riidan tai kyllästymisen tunteen jälkeen. Kerran jopa kuulin lauseen "se alkoi tuntua liian arkiselta". Siinä vaiheessa löin otsaani kämmenelläni ja itkin verta. Ihan oikeasti.

Rakkaus alkaa ihastuksesta ihmisen kuoreen. Siihen mitä hän on ulospäin ja niihin luonteen osiin itsestään mitä hän avoimesti ihmisille näyttää. Rakastuminen on se vaihe, kun tutustut ihmiseen hiukan paremmin, pääset kuoren alle ja opit rakastamaan sitä ihmistä sen kaiken sisällä mihin ihastuit.

Jossain vaiheessa tulee automaattisesti vastaan se arki. Ei aina ehdi nähdä toista, koska arkiset asiat tulevat päälle. Jos suhde on kestävä, tulevaisuudessa häämöttää saman katon alla asuminen, avioliitto ja ehkä perheen perustaminen. Kymmenien vuosien viettäminen yhdessä. Siinä on sitä arkea. Miten pystyt rakentamaan kestävän ja pitkän, elämän läpi kestävän suhteen, jos et kestä sitä? Vaikka en itse ole koskaan seurustellut, on se minullekin itsestäänselvää, että koko elämä ei ole pelkkää kuherruskuukautta ja sitä inhottavaa kutinaa mahanpohjassa, kun ihastus katsoo sinua salaa huoneen toisesta päästä silmiin. Elämä on arkea. Ainut asia mihin voit vaikuttaa on se, miten muodostat arjen. Onko se harmaata massaa ja rutiineja, vai pieniä onnen hetkiä elämässä? 



Tälläistä. Mitä mieltä olette, oliko hyvä, että jatkoin julkisesti?


-Rosa