Til Kingdom Come

"Hold my head inside your hands
I need someone who understands
I need someone, someone who hears
For you, I've waited all these years
For you, I'd wait 'til kingdom come
Until my day, my day is done
And say you'll come and set me free
Just say you'll wait, you'll wait for me
In your tears and in your blood
In your fire and in your flood
I head you laugh, I hear you sing
'I wouldn't change a single thing'"



Aloitetaan nyt sillä, että mun mielestä ei voi koskaan olla täysin onnellinen. Nimittäin onnellisuus ei ole mielentila, se ei ole asia, se on suora tunne. Ja jos nyt alat väittämään vastaan, niin mieti. Onnellisuus on hetkiä. Onnellisuus on tunnetta pienissä hetkissä. Hetkissä, joissa ymmärrät, että tätä se onnellisuus on. Niitä hetkiä muistelet lämmöllä myöhemmin ja toivot, että voisit kelata takaisin siihen hetkeen. 

Tänään huomasin olevani tilanteessa, jossa olin onnellinen, täydesti ja vilpittömästi. Olin kävelemässä mahtavasti onnistuneilta yllätyssynttäreiltä kotiin Haban ja Oulan kanssa. Olimme pitkästä aikaa kolmestaan, jättimäiset lumihiutaleet leijailivat maagisen hitaasti ja yritimme saada niitä kiinni. Pysähdyimme yhteen risteykseen juttelemaan ja siinä totesimme, että ei me muuta tarvita kun meidät kolme. Siinä se oli, me kolme pakkasiltana juttelemassa kadunreunassa. Kauhukolmikko yhdessä jälleen.
 Tälläiset hetket elämässä tekee ihmisen vain niin selittämättömän onnelliseksi. En minäkään voi suoralta kädeltä sanoa että juuri näistä asioista se onnellisuus tuossa hetkessä koostui, vaan olen vain niin hämmästynyt ja onnellinen siitä miten helppoa onnellisuus on. Yksinkertaisimmat asiat elämässä tekee meidät onnelliseksi.

Haban ja Oulan kanssa olen oppinut onnellisuudesta sen verran, että parhaat eväät onnellisuuteen on se, ettei pakota itseään onnelliseksi. Meidän kolmen parhaat hetket vain kolmestaan ovat olleet ne, kun kävimme Virolaisessa kaupassa ostamassa Oulan sanoin hämy limu ja menimme Haballe pelaamaan jotain sotapeliä (älkää kysykö multa enempää siitä), kun rassattiin Haban mopoa jalat ja kädet umpijäässä ja tuo tämänpäiväinen hetki. Nuo hetket ovat myös olleet mun elämässä sellaisia hetkiä kun olen ollut onnellinen. Yleensä ihmiset ajattelevat, että maailman onnellisin hetki on se, kun pääsee kokemaan jotain todella suurta. Saattaa se jollekin ollakin, mutta mulle riittää kohmeiset, tunnottomat varpaat ja hyvä seura.

Näissä kahdessa omalaatuisessa pojassa saattaa olla erittäin ärsyttäviä ja sietämättömiä puolia, mutta eiköhän meissä kaikissa ole. Nuo pojat ovat mulle elämän tärkeimmät tukipilarit, nimittäin he ovat kaksi niin energistä ja sekopäistä ihmistä, että päivä piristyy ihmeesti heidän seurassaan, mutta toisaalta he puhuvat mun päähän järkeä aina kun multa ei sitä löydy ja ovat huolehtivaisia tarpeen tullen. He pitävät huolta, että pysyn hyvänä ihmisenä ja sanovat suoraan jos olen ollut totaalinen mätäaivo heitä tai muita kohtaan. Heidän seurassaan olen se aito Rosa, koska me ollaan koettu niin paljon yhdessä, että musta tuntuu ettei mikään voisi tässä vaiheessa enää heitä järkyttää. He ovat kyllä mulle kaikki; veli, vaimo, kuuntelija, paras ystävä, marsu, hevonen (joka valssaa ja laulaa maammelaulua), en keksi lisää mutta ymmärrätte varmaan pointin. Kaksi erittäin tärkeää henkilöä kyseessä, nimittäin henkilöt jotka pitää mut omana itsenäni. Mä en ymmärrä mitä mä oon tehnyt, että ansaitsen tollaiset ystävät elämääni, mutta siitä olen kiitollinen.


Tunteikasta.


-Rosa