Til Kingdom Come

"Hold my head inside your hands
I need someone who understands
I need someone, someone who hears
For you, I've waited all these years
For you, I'd wait 'til kingdom come
Until my day, my day is done
And say you'll come and set me free
Just say you'll wait, you'll wait for me
In your tears and in your blood
In your fire and in your flood
I head you laugh, I hear you sing
'I wouldn't change a single thing'"



Aloitetaan nyt sillä, että mun mielestä ei voi koskaan olla täysin onnellinen. Nimittäin onnellisuus ei ole mielentila, se ei ole asia, se on suora tunne. Ja jos nyt alat väittämään vastaan, niin mieti. Onnellisuus on hetkiä. Onnellisuus on tunnetta pienissä hetkissä. Hetkissä, joissa ymmärrät, että tätä se onnellisuus on. Niitä hetkiä muistelet lämmöllä myöhemmin ja toivot, että voisit kelata takaisin siihen hetkeen. 

Tänään huomasin olevani tilanteessa, jossa olin onnellinen, täydesti ja vilpittömästi. Olin kävelemässä mahtavasti onnistuneilta yllätyssynttäreiltä kotiin Haban ja Oulan kanssa. Olimme pitkästä aikaa kolmestaan, jättimäiset lumihiutaleet leijailivat maagisen hitaasti ja yritimme saada niitä kiinni. Pysähdyimme yhteen risteykseen juttelemaan ja siinä totesimme, että ei me muuta tarvita kun meidät kolme. Siinä se oli, me kolme pakkasiltana juttelemassa kadunreunassa. Kauhukolmikko yhdessä jälleen.
 Tälläiset hetket elämässä tekee ihmisen vain niin selittämättömän onnelliseksi. En minäkään voi suoralta kädeltä sanoa että juuri näistä asioista se onnellisuus tuossa hetkessä koostui, vaan olen vain niin hämmästynyt ja onnellinen siitä miten helppoa onnellisuus on. Yksinkertaisimmat asiat elämässä tekee meidät onnelliseksi.

Haban ja Oulan kanssa olen oppinut onnellisuudesta sen verran, että parhaat eväät onnellisuuteen on se, ettei pakota itseään onnelliseksi. Meidän kolmen parhaat hetket vain kolmestaan ovat olleet ne, kun kävimme Virolaisessa kaupassa ostamassa Oulan sanoin hämy limu ja menimme Haballe pelaamaan jotain sotapeliä (älkää kysykö multa enempää siitä), kun rassattiin Haban mopoa jalat ja kädet umpijäässä ja tuo tämänpäiväinen hetki. Nuo hetket ovat myös olleet mun elämässä sellaisia hetkiä kun olen ollut onnellinen. Yleensä ihmiset ajattelevat, että maailman onnellisin hetki on se, kun pääsee kokemaan jotain todella suurta. Saattaa se jollekin ollakin, mutta mulle riittää kohmeiset, tunnottomat varpaat ja hyvä seura.

Näissä kahdessa omalaatuisessa pojassa saattaa olla erittäin ärsyttäviä ja sietämättömiä puolia, mutta eiköhän meissä kaikissa ole. Nuo pojat ovat mulle elämän tärkeimmät tukipilarit, nimittäin he ovat kaksi niin energistä ja sekopäistä ihmistä, että päivä piristyy ihmeesti heidän seurassaan, mutta toisaalta he puhuvat mun päähän järkeä aina kun multa ei sitä löydy ja ovat huolehtivaisia tarpeen tullen. He pitävät huolta, että pysyn hyvänä ihmisenä ja sanovat suoraan jos olen ollut totaalinen mätäaivo heitä tai muita kohtaan. Heidän seurassaan olen se aito Rosa, koska me ollaan koettu niin paljon yhdessä, että musta tuntuu ettei mikään voisi tässä vaiheessa enää heitä järkyttää. He ovat kyllä mulle kaikki; veli, vaimo, kuuntelija, paras ystävä, marsu, hevonen (joka valssaa ja laulaa maammelaulua), en keksi lisää mutta ymmärrätte varmaan pointin. Kaksi erittäin tärkeää henkilöä kyseessä, nimittäin henkilöt jotka pitää mut omana itsenäni. Mä en ymmärrä mitä mä oon tehnyt, että ansaitsen tollaiset ystävät elämääni, mutta siitä olen kiitollinen.


Tunteikasta.


-Rosa

This is the new year

"Another year you made a promise
Another chance to turn it all around
And do not save this for tomorrow
Embrace the past and you can live for now
And I will give the world to you
Speak louder than the words before you
And give them meaning no one else has found
The role we play is so important
We are the voices of the underground
And I will give the world to you
Say everything you've always wanted
Be not afraid of who you really are
'Cause in the end we have each other
And that's at least one thing worth living for"



Niin se taas meni, nimittäin vuosi 2013. Hassua, tämä on jo mun toinen uuden vuoden kirjoitus. En tasan tarkkaan muista mitä viime vuonna kirjoittelin, mutta nyt ajattelin kertoa vähän tästä vuodesta, sillä tämä on tosiaan ollut aika tapahtumarikas ja mun elämässä varsin tärkeä vuosi. Mistäs sitä siis aloittaisi?

Viime uuden vuoden vietin Sipoossa tuttujen luona. Olihan silloin kivaa, pääsi ihan rauhassa katselemaan ilotulituksia ja oli edes lunta. Siitä pääsi siis uusi vuosi käyntiin.

 Vuosi 2013 ei alkanut ihan mitenkään parhaalla tavalla. Loman jälkeen palailin takaisin Haukilahden yläasteen 9D luokalle, jossa taas talsin päivät pitkät yrittäen vain kestää läpi. Koulumotivaatio oli nollilla eikä ihmisetkään koulussa olleet niin kivoja että heidän vuoksi siellä olisi jaksanut käydä. Se oli vähän sellaista sumussa kävelemistä se kevät.
 Kohokohtia keväässä olivat kuitenkin hiihtolomalla matka Barcelonaan, toinen matka Lontooseen ja kolmas matka lempipaikkaani Comolle ja Milanoon, jossa koin elämäni parhaan kokemuksen eli One Directionin keikan. Tulihan Justin Bieberinkin keikalla käytyä mutta ei se vetänyt vertoja One Directionille. Keväällä oli myös ihan älyttömän mahtava isosleiri, skenenäytös ja ne kaverit jotka pysyivät mukana koko kevään. Ihan mahtavaa porukkaa kun jaksaa pitää kaverin pään ylhäällä. Kiitos siitä!

Sitten alkoi kesä. Heti kesän alkuun saatiin tietää lukiot. Mulla kävi niin onnekkaasti, että en päässyt Tapiolan musalle, anteeks vaan, vaan pääsin Kallion lukioon. En vielä siinä vaiheessa tiennyt miten lottovoitto se mulle oli, se selkisi sitten syksyn puolella.
 Samantien lukiopaikan haettuani lähdin ekaa kertaa ikinä isostelemaan Leppävaaran seurakuntaan. Oli tosi hyvä ripari, nimittäin vaikka sain aika haasteellisen raamisryhmän vedettäväksi niin ainakin siinä oppi paljon. Ja pikkuset oli ihan mahtavia. Kiitos siitäkin.
 Kesällä ehdin myös mökkeillä, käydä Virossa, Porin jazzeilla ja isostella myös toisella riparilla, tällä kertaa kyllä ihan oman seurakunnan riveissä. Uusia Kalliolaisia kävin myös tapaamassa ja tuli paljon turvallisempi fiilis aloittaa siinä koulussa kun vähän tunnisti naamojakin.

Syksy vihdoin saapui ja koulu sen mukana. Uudessa koulussani sain heti ensimmäisestä metromatkasta kouluun lähtien uusia kavereita, joita sitten matkan varrella lisääntyi. Synttärit tuli, isoskoulutus jatkui, nasut (anteeksi, tervetuliaisjuhlat), tutustumispäivät, ihan mahtava matka Ranskaan.... Kaikki tapahtui kuin nopeutetussa filmissä, mutta ensimmäistä kertaa koskaan en halunnut pysäyttää sitä. Syksyn aikana myös päätin hakea vaihtoon ja sen paikan sitten onnekkaasti sainkin. Nyt vaan odotellaan mihin maahan mut lähetetään.

En oiken osaa sanoa, että missä vaiheessa talvi alkoi, mutta talvella on myös tapahtunut vaikka mitä. Isoskakkosten päätösleiri oli, joka oli aika mahtava. Löysin siellä lauluääneni uudestaan ihan erillä tavalla ja sainkin siitä kiitosta, sekä uusia ystäviä. Joihinkin ihmisiin tuli tutustuttua paremmin kuin olisin osannut odottaa, joka oli todella mukavaa.
 Löysin myös itsestäni muutakin. Nimittäin opin ymmärtämään, että en pelkää asioita enää niin paljoa. Uuden koulun ja kaiken sen hyväksynnän tunteen lomassa olen alkanut tajuamaan, että peloista pitää päästää irti ja olen opetellut elämään. Näistä normaaleista taidoista huomasin että osaan neuloa ja piirtää. Myös kitaransoitto alkaa sujua paremmin, into pianonsoittoon lisääntyy ja sain joululahjaksi ukulelen jota on tässä soiteltukin jo tunteella. Tämä on ollut varsinainen yllätyksien talvi, kiitos kaikille siitäkin.

Tämän uuden vuoden aaton suunnitelmat olivat vähän ristiriitaiset. Liisa tuli kipeäksi, joten suunnitelmat hänen kanssaan menivät pieleen, jätin Haban sukujuhlat väliin ja en ihan viitsinyt toiselle puolelle Helsinkiä lähteä Raunan kanssa. Puoli kahdeksan aikaan illalla kun olin laittanut lähes kaikille kavereilleni viestiä menoistaan ja makoilin niskallani lattialla (mielenkiintoinen tieto) ja valitin äidille epäsosiaalisuuttani, niin pelastava enkelini Gaby laittoi viestiä, että pidä kiirettä, kasilta tavataan Stockmannin kellon alla.
 Siellä siis tavattiin Gabyn, Katrin, Linnean ja Sofian kanssa. Siitä lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kävimme syömässä nepalilaisessa ja kulutimme aikaa juttelemalla pöydässä vielä pitkään, kunnes kaikki olivat niin väsyneitä että päätimme lähteä ulos. 
 Mäkin kautta haettuamme Katrille kahvia, suunnistimme Senaatintorille. Pääsimme hyvin lähelle lavaa ja siellä se aika kului hyvin hyvässä seurassa hauskaa pitäessä. Ilotulitukset olivat ehkä mahtavimmat mitä olen koskaan nähnyt, näytin varmaan ihan hölmistyneeltä kun niitä tuijottelin. 
 Kun ilotulitukset loppuivat, meni varmaan tunti ennen kuin pääsimme Rautatieasemalle. Siinä ihmistungoksessa jäinkin villapaidastani kiinni jonkun laukun solkeen, mutta onneksi ystävällinen ulkomaalainen mies auttoi minut irti. Tuli sellainen fiilis että ehkä tässä maailmassa on vielä toivoa, kun ihmiset vielä auttavat vapaaehtoisesti. 
 Autossa otin kännykkäni esiin ja aloin vastailemaan uudenvuodenviesteihin. Ilmari kertoi heidän vielä olevan kaveriporukalla rannassa ampumassa raketteja ja kun kävimme hakemassa kuitenkin siskoani sieltä suunnalta niin päätin käydä moikkaamassa heitä. Yllätyksekseni tajusin hetken Ilmarin kanssa juteltuani, että siinä porukassa oli tuttujakin. Pari vanhaa luokkalaistani poikaa oli siellä ja jäinkin siihen pidemmäksi hetkeksi juttelemaan. Oli älyttömän kiva nähdä heitäkin ja kertoa kuulumisia, vaikka suoraan sanottuna siinä porukassa oli nähtävästi pari vettä vahvempaa otettu. No, mikäs siinä, ainakin olivat sosiaalisella tuulella jos sen niin voi sanoa. Oli erittäin hyvä lopetus vuodelle 2013 ja aloitus vuodelle 2014 tällä kertaa. Kiitos siitä.

Haluan vielä kiittää. Kiitän perhettäni siitä, että he mahdollistavat minulle pääsyn vaihtoon toiseen maahan vuodeksi sekä siitä, että meillä on katto pään päällä ja vaikka välillä olenkin ehkä rasittavin lapsi ikinä, jaksatte silti pitää minusta huolta. Kiitos.
 Salmen sukua haluan kiittää siitä, että tämä suku pysyy aina yhtä mahtavana. Tälläiseen sukuun on mahtavaa kuulua. Onhan meissä kaikissa vikoja, mutta hyvin pysytään koossa. Kiitos.
 Vanhoja kavereita haluan kiittää siitä, että vaikka on ollut vaikeita aikoja, olette pysyneet matkassa mukana ja tukeneet minua kaikessa. Vaikka ei aina puhuttaisikaan usein, side pysyy aina vahvana eikä toivottavasti katkea ikinä. Olette kultaisia, pysykää tuollaisina kuin olette. Kiitos.
 Uusia kavereita siitä, että olette ottaneet minut avoimin mielin mukaan elämäänne ja pidätte minusta sellaisena kuin olen. On ollut mahtava tutustua teihin omana itsenäni ja huomata, ettei minun muuta tarvitse ollakaan eikä teidänkään todellakaan. Kiitos. 
 Kallion lukiota siitä, että tuo lukio on antanut minulle toisen mahdollisuuden elämässä ja toisen mahdollisuuden aloittaa alusta omana itsenäni. Tuo lukio oikeastaan pelasti minut. Kiitos.

 Kaikkia muitakin ihmisiä jotka elämääni kuuluvat, aivan sama millä tavalla. Haluan kiittää teitä kaikkia siitä, että olette olleet mukana taipaleellani hyvässä tai pahassa. Aivan sama miten pieni tai iso vaikutus teillä on ollut elämässäni, mutta jokainen teistä on vaikuttanut siihen että tälläinen nuori nainen minusta on kasvanut. Kaikki kokemukset elämässäni ovat kasvattaneet minua ja nyt en voi olla kuin kiitollinen. On mulla juuri nyt yleisesti mahtava elämä.

Kiitos vuodesta 2013 ja aikaisemmistakin vuosista! 2014, odotan sulta paljon.



-Rosa